Eläinlääkärikortti hihassa

Keitä ne on ne sankarit, ne hevosmaailman synninpäästöjä kirkonmiesten lailla jakelevat yliolennot? Hevosia hoitavat eläinlääkärit ovat alituiseen Hevoluution toimituksen ajatuksissa ja ansaitsevat ehdottomasti kaiken sympatian puolelleen. Me toivomme voimia, jaksamista ja ennen kaikkea syvää henkistä rauhaa jokaiselle ko. ammatille itsensä antaneelle sieluparalle.

Eläinlääkärin kutsuminen paikalle kauhistuttaa, oli kyse sitten akuutista hätätilanteesta tai kroonistuneesta vaivasta, jota potilaan omistajaparka on jo pitkään yrittänyt olla huomaamatta – tietohan lisää tuskaa. Toisaalta eläinlääketieteen puolijumalan saapuminen paikalle voi olla myös helpotus: vihdoin paikalla on joku, joka tietää, mitä tehdään – joku, joka parantaa potilaan ja nostaa painon omistajan sydämeltä. Eikä tässä kaikki! Eläinlääkärin odotetaan ammattinsa lisäksi olevan ekspertti hevosen ruokinnassa, hoidossa, liikutuksessa ja koulutuksessa – ja neuvovan jalostusvalinnoissa ja vielä ratsastuksellisissa ongelmissa. Parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että eläinlääkäriä konsultoimalla saa käyttöönsä rajattomaksi ajaksi eläinlääkäri-kortin, joka tekee haltijansa immuuniksi niin kritiikille kuin itsetutkiskelun ja -kehittämisen tarpeellekin.

Jatka lukemista ”Eläinlääkärikortti hihassa”

Demonisoitu ratsastus, osa 1: Pohkeiden käyttö

Loppujen lopuksi ei ole vielä kovinkaan pitkää aikaa niistä ajoista, kun ratsastus miellettiin liikunnalliseksi harrastukseksi. Olihan se ymmärrettävää, sillä siinä saattoi sekä ihmiselle että hevoselle tulla hiki, eikä sitä katsottu pahalla. Paikasta toiseen liikkumisen lisäksi ratsastuksen tarkoitus oli kehittää ratsukon fysiikkaa, lisätä muun muuassa liikkuvuutta ja lihasvoimaa sekä tasapainoa. Ratsastajat olivat, jos ei hyvässä, niin ainakin kohtuullisessa kunnossa, ja hevosillekin saattoi ostaa varusteet normaalista hevostarvikeliikkeestä norsutavarakaupan ja/tai mittatilaustyön sijaan. Tätä aikaa leimasi myös se, että silloin ratsastukseen käytettiin kommunikointitapaa, jota kutsuttiin avuiksi; pohje-, ohjas-, ääni- ja painoavuiksi. Sitten tuli aikakausi, jolloin ratsastuskypärä vaihdettiin kukkahattuun, ja urheilijoista tuli eläinrääkkääjiä. Jatka lukemista ”Demonisoitu ratsastus, osa 1: Pohkeiden käyttö”

Hevosrääkkäysurheilua

On todella hienon näköistä, kun maastoesterataa ajetaan nelivaljakolla. Siinä voimat jylläävät, kun neljä esteettisesti yhteensopivaa hevosta vetää komeita vaunuja erilaisten vesiesteiden lävitse, pujotellen ja pelottomasti kaarteisiin syöksyen. Eikä siinä menossa istuminen ole mitään sunnuntaiajelua kuskillekaan – rehellisesti sanottuna, omat päätetyön tuhoamat kiertäjäkalvosimeni huutavat hoosiannaa jo pelkästään ohjasotteita katsottaessa.

Jatka lukemista ”Hevosrääkkäysurheilua”

Hepokapitalistin painajainen

Vuonna 2015 Yle uutisoi poliisin harmaan talouden torjuntatarkoituksissa tekemästä kuuden euron pizza -kampanjasta. Ajatus kampanjan takana oli, että Suomi on lähtökohtaisesti niin järkyttävän kallis maa yrittää (ja) elää, että alle kuudella eurolla ei kertakaikkiaan voida myydä pizzaa, mikäli yrittäjä hoitaa veronsa ja velvoitteensa asiallisesti. Pizzaa rakastava mutta kovin maksuhaluton kansanosa kohahti aiheesta, kuten mielensäpahoittajien sukupolven tuleekin.

Kuinka tämä liittyy aiheeseemme, paitsi siten että Hevoluution toimitus tunnustautuu suureksi halvan pizzan ystäväksi, on tämä – ratsastuskoulu, vaikkei sitä monesti tulla ajatelleeksi, on myös yritys, johon pätee markkinatalouden lait kuten muihinkin yrityksiin. Ratsastuskoulu ei ole yleishyödyllinen maisemaelementti maalaiskaupungissa, vaan yritys.

Jatka lukemista ”Hepokapitalistin painajainen”

Lemmikkiponeja ja sylihevosia

Jokainen koiran omistaja on varmasti miettinyt ennen koiran hankkimista, että mihin tarpeeseen koira tulee. Metsästyskaveriksi hankitaan metsästyskoira ja sylikoiraksi joku pieni puudeli. Tiedetään myös, että ajokoira tarvitsee paljon liikuntaa. Mikäli runsasta liikuntaa ei voida koiralle tarjota, harkitaan rotua, jolle riittää pienempi tila liikkumiseen.

Entäs sitten jos ei ole mahdollisuutta ottaa koiraa? Ei ehkä pystytä syystä tai toisesta sitoutumaan koiran hoitamiseen ja sen liikunnan tarpeen tyydyttämiseen useita kertoja päivässä. Voidaan todeta, että koira ei siis ole sopiva lemmikki, vaan pohditaan muita vaihtoehtoja. Kissa? Kani? Jotain pienempään tilaan mahtuvaa, marsu ehkä? Allerginen ottaa itselleen kilpikonnan, käärmeen tai akvaariollisen kaloja. Hevoluution toimituksella ei ole laajaa tietoutta akvaariokalojen hoidosta, mutta empiiriset tutkimukset (naapurikyttäys) osoittavat, että joko akvaariokalat eivät kaipaa jokapäiväistä ulkoilua tai sitten naapuri on tosi paska kalan omistaja.

Miten tämä kaikki sitten liittyy hevosiin? Hevonenhan ei ole lemmikki, vai onko sittenkin? Jatka lukemista ”Lemmikkiponeja ja sylihevosia”

Inhimillistämättömyydessään ikävä ajatus

Niitä ei koskaan tule hankkia hetken mielijohteesta. Me opiskelemme niiden hoitoa, psykologiaa, ruokintaa ja liikebiomekaniikkaa vuosikaudet, ennen kuin edes harkitsemme oman hankkimista. Silloinkin ennen ostopäätöstä tulee varmistaa, että meillä on riittävästi tukihenkilöitä ja ammattitaitoista apua saatavilla. Eihän niitä hankita vahingossa erään lämpimän kesäyön seurauksena, tai vain siksi, että ollaan tultu johonkin tiettyyn ikään  tai elämäntilanteeseen ja kaikki kaveritkin hankkivat niitä.

Niiden ruokinta lasketaan milligramman tarkkuudella nykyaikaisia ravitsemusohjelmia hyödyntäen. Niille syötetään vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet, unohtamatta maistuvaa ja laboratoriokokein analysoitua varmasti ravitsevaa heinää. Ei niille mitään riisimuroja ja Saarioisen roiskeläppää syötetä.

Jatka lukemista ”Inhimillistämättömyydessään ikävä ajatus”

Totta vai tarua: Hevosshiatsu

Hevosshiatsu on kiinalais-japanilainen hoitomuoto, jossa käsitellään itämaisessa lääketieteessä kehon tavanomaisena rakenteellisena osana pidettyjä meridiaaneja (”energiakanava”). Käsittelyllä on tarkoitus avata tai täyttää näitä energiakanavia, riippuen hoidettavasta alueesta ja hoidon tarkoituksesta. Shiatsu vaikuttaa akupunktion tavoin kohdeyksilön ”Ki”:hin (”elämänvoima, energiavirtaus”).

Jatka lukemista ”Totta vai tarua: Hevosshiatsu”

Terveysparadoksi

Meistä jokainen on kuullut ainakin kerran sen työhevostarinan. Sen tarinan, joka juolahtaa mieleen kaikille jonneja vanhemmille, kun he näkevät suomenhevosen. Tarinan isän, isoisän tai ainakin naapurin työhevosesta, joka oli maailman kiltein tai hirvittävän vihainen – se saattoi olla ori tai tamma. Se saattoi ehkä tulla toimeen vain tilan isännän kanssa, tai sitten toimia lasten ystävänä ja huviratsuna auranvedon lomassa. Se työhevonen oli yleensä tilan ylpeys, auranvetäjä, savottakumppani, tukkijätkä parhaimmasta päästä. Yleensä se oli nimenomaisesti vanha työhevonen. Se eli ainakin kaksikymmentävuotiaaksi, ellei kolmekymppiseksikin.

Ennen hevoselle annettiin kauroja ja heinää, apetta tai silppua. Yöt se seisoi tallissa ja kesät laitumella. Loishäätöön sille annettiin kuusien oksia, ja ummetusähkyyn pannukahvia.

Jatka lukemista ”Terveysparadoksi”

Hiljainen tappaja

Suomalaisten asuntojen radonpitoisuudet ovat maailman suurimpia. Radon on hajuton, mauton ja väritön, mutta voimakkaasti radioaktiivinen jalokaasu, joka syntyy maankuoressa uraanin ja toriumin hajoamistuotteena. Sen siirtymistä maaperästä huoneilmaan ei voida mitenkään aistinvaraisesti tutkia.

Jatka lukemista ”Hiljainen tappaja”

Vapauta hänet luontoon

Kaikki luonnollisuus on hevosalalla valtavassa nosteessa. On luonnollista hevosmiestaitoa, luonnollista ruokintaa ja luonnollisia elinolosuhteita. Siinä missä vielä 80- luvulla hevonen seisoi suurimman osan vuorokaudesta kiinni sidottuna parressa, nostaa päätään nyt kokopäivätarhaukset ja pihatot. Ymmärrämme nykyään paremmin mitä hevonen tarvitsee elääkseen onnellisen hevosen elämän. Onhan se sanomattakin selvää, että mitä luonnollisempaa hevosen elämää hevonen elää, sen parempi. Vai onko?

Jatka lukemista ”Vapauta hänet luontoon”