Villihevoskortti

Kaikkihan meistä on joskus ollut siinä tilanteessa, kun keskustelutoverimme vetää yhtä-äkkiä esiin kortin ja heiluttelee sitä ylemmyydentuntoisena nenämme edessä. Moni on hoksannut myös itse tuon kortin ylivertaisuuden, ja oppinut käyttämään sitä pääsylippuna ulos hankalimmastakin tilanteesta. Se on ylivoimainen kortti, joka mykistää vastapuolen tai keskeyttää epämiellyttävään suuntaan ajautuvan keskustelun. Se on hevosmaailman punainen kortti, jonka esiin vetämisen jälkeen ei saa enää kommentoida vaan pitää poistua jäähylle. Se todistaa väitteen oikeaksi tai vääräksi, aina tilanteen mukaan. Se kumoaa kaikki argumentit. Sitä ei voi kyseenalaistaa, sillä se on aina ollut ja on aina tuleva olemaan absoluuttinen totuus asiassa kuin asiassa. Se on villihevoskortti.

Mikä on tuon kortin syvin olemus, ja onko se niin kaikkivoipa, kun uskomme?

Yleisimmin villihevoskorttiin voitaneen törmätä, kun puhutaan hevosen hyvinvoinnista. Sillähän voidaan perustella kaikki hevosen perustarpeet ja koko elämänkaari alkaen tamman astuttamisesta aina hevosen kuolemaan saakka.

Esimerkiksi hevoset kuulemma osaavat säännöstellä syömänsä korsirehun määrää, kun vain saavat mahdollisuuden harjoitella sitä. Eihän villihevostenkaan syömää heinän määrää kukaan rajoita, paitsi tietenkin ehkä talvikausi, liika kosteus, liika kuivuus, liikakansoitus… Tästä erinomaisesta ominaisuudesta huolimatta Hevoluution toimituksen(kin) hevoset muistuttavat toisinaan ennemminkin merinorsuja kuin kavioeläimiä. Siksi teimmekin kenttätutkimuksen kysymällä omilta hevosiltamme, miksi he syövät liikaa, vaikka heidän villit serkkunsakin pystyvät hillitsemään himojaan. Vastaus oli yksiselitteinen; koska heinä on hyvää. Se on maukasta ja hygieeniseltä laadultaan erinomaista herkkua, jota napostelee vaikka ihan aikansa kuluksi. Se tarjoillaan houkuttelevasti ja sitä on helposti saatavilla. Slowfeed-verkko ei ole este, eikä yleensä edes hidaste. Näytimme hevosillemme villihevoskorttia ja esitimme hevosillemme vaihtoehdoksi vaellella ympäriinsä heille osoitetuilla ulkoilualueilla, mutta sokeririippuvuudesta kärsivät kesyhevosemme söivät villihevoskortin.

Hevosenhan kuuluisi liikkua kymmeniä kilometrejä vuorokaudessa, koska villihevoset kulkevat tuon matkan helposti vain pelkästään laiduntaessaan. Kortin toiselta puolelta unohdetaan mainita että siinä missä villihevosen kymmenien kilometrien laiduntaminen on lähinnä laiskaa lönköttelyä, kesyhevonen yltää päivän aikana ihan oikeisiinkin urheilusuorituksiin, jossa yleensä kehitetään hyvin monipuolisesti lihaskuntoa ja hapenottokykyä.

Mikäli emme jostain syystä ole valmiita tarjoamaan hevosellemme tuota päivittäistä ohjattua jumppatuokiota, perustelemme asiaa sillä, että hevosta ei ole luotu kantamaan ihmistä selässään tai vetämään kärryjä perässään. No, luomiskertomuksethan ovat lähinnä uskonasia. Hevoluutiolla ole mielenkiintoa alkaa käymään teologista yksinkeskustelua aiheesta, joten voitaneen todeta, että joku loi villihevosen. Mutta ihminen jalostustyöllään loi ratsu- ja vetohevosen, ja molempien jalostustyön perimmäinen tarkoitus on tehdä näistä hevosista sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan aina vain parempia siihen tehtävään, mihin olemme heidät luoneet. Kaikki se on aika kaukana villihevosen vastaavista ominaisuuksista.

Villihevoskorttia joko korostetaan, tai sitten siitä vaietaan.

Esimerkiksi kun nyt sitten kuitenkin valitsemme ratsuksemme puolivillin jalostustyön harha-askeleen ja kiipeämme tuon otuksemme selkään, emme totisesti ainakaan käytä sen hallitsemiseen kuolainta. Koska hevosen suussahan ei ole luonnostaan ole tilaa kuolaimelle. Villihevoset eivät käytä kuolainta. Sen sijaan on nerokas keksintö, että hevosen muu pään rakenne on sellainen mitä on; siihen mahtuu jos jonkinlaisia hihnoja, vipuja ja vipstaakeja ihan tuosta noin vain. Mikäli hevosen päähän ei halua ripustaa mitään hihnoja, voidaan aina käyttää kaulanarua, koska tokihan villihevosillakin lasso kaulassa on.

Villihevoskortilla on helppo siis selitellä tekemiämme valintoja. On jopa paljon hyväksyttävämpää puolustella valintoja villihevoskortilla sen sijaan, että tunnustaisi vaan kokeneensa oman tavan toimia juuri kyseiselle hevoselle ja itselleen sopivimmaksi.

Mikäli villihevoskortti kerta kaikkiaan sotii moraalia ja etiikkaa vastaan, saattaa ihminen kieltäytyä käyttämästä hevostaan mihinkään itsekkääseen ja omaa etua tavoittelevaan urheilun lajiin. Sen sijaan hevosen kanssa tehdään kaikkea muuta kivaa. Kontaktiharjoituksia, agilityä ja harjoitellaan ongelmaratkaisua. Ilmeisesti jonkun muunkin hevonen on syönyt villihevoskortista vähintään puolet, sillä tässä kohtaa tunnutaan unohtavan, että suoran katsekontaktin vaatiminen ja vaaliminen hevosen ja ihmisen välillä on villihevosen näkökulmasta täysin luonnotonta. Kuten myös kaikkinainen leikkisä puuhailu saaliin ja saalistajan välillä ilman, että toista osapuolta pyritään syömään.

Voitaneen todeta siis, että villihevoskortti on hyvä tapa puolustella omia tekemisiään, ja se toimiikin niin kauan, kun sitä ei käännetä itseään vastaan. Esimerkiksi usein kuulee väitettävän, että varsan pitäisi saada olla emänsä vierellä ainakin yhdeksän tai kymmenen kuukauden ikään. Tätä varhaisempi vieroitus aiheuttaa muunmuuassa läheisriippuvuutta, koska villihevostammakin vieroittaa varsansa vasta hieman ennen uuden varsan syntymää. Tosin, jos otetaan mikä tahansa villihevonen eroon laumastaan, se todennäköisesti kärsii mitä suurimmasta ahdistuksesta riippumatta siitä mihin aikaan sen emä on sen vieroittanut. Tai siinä vaiheessa kun emme itse vielä ole valmiita luopumaan vanhasta tai sairaasta hevosestamme, unohdamme sen tosiasian, että villihevoskortin mukaan heikot yksilöt eivät joudu kärsimään kauaa. Luonto tarjoaa niille uuden käyttötarkoituksen petoeläimen ravintona.

Miksi siis hyväksymme villihevoskortin silmiemme eteen kyseenalaistamatta lainkaan onko sen taakse piilotetuissa argumenteissa mitään järjen hiventä? Mitä sinä olet kuullut perusteltavan villihevoskortilla? Jaa se kanssamme Facebookin keskusteluryhmässä!