Päämääränä päteminen

Some.

Siellä on luvattoman helppoa saada huomiota ja äänensä kuuluville. Samalla saa julkisuutta ja ilmaista mainosta. Tarvitsee vain osata kirjoittaa muutama sana ja ehkä liittää mukaan huomiota herättämään joku kiva kuva. Kuvan ei tarvitse edes välttämättä liittyä itse aiheeseen, tai sitten se voi olla niistä tuhansista kuvista valittu paras kuva. Kuka sitä nyt huonoa kuvaa julkaisisi?! Yhdellä napin painalluksella sanottavamme leviää satojen tai tuhansien lukijoiden silmien eteen.

Tämän ovat hoksanneet myös hevosalan yrittäjät, hevosalan ammattilaiset sekä hevosalalla ammattimaisesti toimivat harrastelijat.

Osa näistä päivityksistä on tietenkin kevyttä höpinää arkisesta aherruksesta. Miten meni tänään ja kuinka mahtavan upeaa hevosalalla toimiminen on. Sitten taas on näitä päivityksiä, jotka ovat ihan puhtaasti mainokseksi tehtyjä, tarkoituksena houkutella uusia asiakkaita. Lukija pystyy tulkitsemaan päivityksen mainokseksi, ja that’s it. Kolmantena ja vaarallisimpana mainittakoon ne päivitykset, joissa halutaan tuoda omaa ammattitaitoa esille ja asioihin paneudutaan hieman syvällisemmin.

Kun heppaharrastelija julkaisee heppapäivityksen, kaverit käyvät velvollisuudentuntoisesti tykkäämässä ja kommentoimassa sitä, yleensä täysin riippumatta siitä, minkälaista soopaa teksti sisältää. Onhan selvää, että meitä on moneen junaan. Harrastustyylejä on erilaisia ja kaikki olemme samalla lähtöviivalla siinä asiassa, ettemme ikinä ole valmiita, vaan aina uutta oppimassa.

Mutta kun yrittäjä tahi muutoin ammattilainen tai ammattimainen toimija julkaisee päivityksen, onkin tilanne yllättäen toinen. Lukija nimittäin yleensä olettaa, että päivityksen tekijä tietää mistä kirjoittaa! Kun hevosalan ammattilaiseksi itseään tituleeraava henkilö jotain sanoo, niin totta kai väite perustuu faktaan tai vähintäänkin vankkaan kokemukseen. Monesti ammattilaisen somekanavaa seuraava henkilö on ko. yrityksen asiakas tai muutoin sen toiminnasta kiinnostunut. Hän on jo mieltänyt yrittäjän ammattilaiseksi ja jollain tavalla vakuuttunut hänen ammattitaidostaan. Siksipä harva seuraaja, tykkääjä ja kyttääjä edes ymmärtää kyseenalaistaa lukemaansa.

Todellisuudessa faktana saatetaan joko vahingossa tai ihan tarkoituksella esittää omia mielipiteitä tai asenteita. Ei ehkä muisteta tarpeeksi selkeästi kertoa, että kyseessä on oma mielipide, ei suinkaan tieteellisesti todistettu tosiasia. Faktatieto voi olla myös pahasti vanhentunutta. Se, minkä tiesimme 20 vuotta sitten, ei välttämättä ole enää pätevää nykypäivänä. On myös täysin mahdollista, että jopa ammattilainen joskus unohtaa jotain kuulemaansa tai oppimaansa, luo unohtuneen asian tilalle mieleensä valefaktan perustuen omaan subjektiiviseen kokemukseensa ja jakaa tätä tietoa totena. Tästä syystä tosiasia ei läheskään aina ole tosi, mutta lukijakunta ottaa sen vastaan sellaisena ja kyseenalaistamatta.

Some voi olla myös melkoinen rikkinäinen puhelin. Pään sisällä selkeänä ollut asia saattaakin ulos tekstimuodossa tullessaan muodostua melkoisen epämääräiseksi ja varsin helposti väärinymmärretyksi. Harva myöskään tulee ajatelleeksi, kuinka paljon tekstin sisältö muuttuu yhden sanan lisäämisestä tai pois jättämisestä. Nämä sanat ovat monesti yleistäviä, jolloin sisältö vain voimistuu. Esimerkkeinä mainittakoon sanat ”aina” ja ”kaikki”.

Oman osaamisen ympärille on helppoa rakentaa kokonaan oma maailma. Parilla napinpainalluksella kuka tahansa voi perustaa esimerkiksi facebook-ryhmän, johon kerätä seuraajia. Sivuston varsin väljien sääntöjen puitteissa sitten voidaan jakaa ihmisille jos jonkinlaista soopaa, omia mielipiteitä faktoina ja vääristeltyjä totuuksia uusimpina tutkimustuloksina.

Some onkin melkoinen asiantuntijakirjoitusten villi länsi. Seriffi on poistunut ajat sitten paikalta ja syystä. Mikäli joku uskaltaa toisen hölynpölyä lähteä oikaisemaan, on hän itse kohta tulilinjalla. Meidän kun on niin helppoa syyttää toista kateellisesta panettelusta sen sijaan että tarkastelisimme itse omaa toimintaamme. Nopea syynäys vastapuolen someprofiilin tietoihin antaa meille riittävästi tietoa voidaksemme haukkua arvostelijamme tietämättömäksi urpoksi julkisesti ja laittaa hänet estolistalle.

Vielä 80- ja 90-luvulla tieto luettiin pääsääntöisesti kirjoista ja lehdistä. Painettuun muotoon päästessään tekstin oli yleensä tarkistanut joku ulkopuolinenkin henkilö. Nykyään kirjat ja lehdet kuuluvat lähinnä museoon ja suurin osa tiedosta kerätään netistä. Tietomme koostuukin nykyään hajanaisista rippeistä eri toimijoiden kotisivuilta, blogeista ja somesta. Samalla unohdetaan, että vaikka vuosisatojen ajan on totuttu siihen, että lukutaito on avain tietoon, ei se nykyään enää sitä välttämättä ole.

Miten on, osaatko itse olla riittävän kriittinen netissä? Uskotko faktana kaiken mitä esimerkiksi Hevoluutiossa kerrotaan, huolimatta siitä, että Hevoluutio taitaa olla yksi niistä harvoista sivustoista jotka eivät väitäkään kertovansa absoluuttisia totuuksia?