Ne rauhalliset tädin (ja sedän-) kuljettimet

Yleensä rakastetuimmilla harrastehevosilla on taipumus mukavuudenhaluun ja laiskuuteen. Tämä siitä huolimatta, että kilpa- ja työhevosjalostus pyrkii tarkoituksellisesti pääsemään näistä ominaisuuksista eroon.

Tällainen hevonenhan on joka tädin unelmapuksutin; mukavuudenhaluinen hevonen hidastaa reaktioitaan tarkoituksella, jotta pystyy varmistumaan että sen varmasti on pakko reagoida – ettei vain tule liikuttua turhaan. Mukavuudenhaluinen hevonen on helppo kouluttaa, se ehdollistuu herkästi ruoalle ja keksii nopeasti keinot, joilla saa ihmiset lakkaamaan pyytämästä. Sillä on myös vahva taipumus omanedun tavoitteluun, ja se on useimmiten rauhallinen ja pääosin turvallinen käsitellä. Hevosen omaa mukavuudenhalua voidaan hyväksikäyttää sen koulutuksessa melko vaivattomasti.

Kääntöpuolena näissä hevosissa on se, että ne eivät yleensä ole kovinkaan suorituskykyisiä, koska mukavuudenhalu menee ylitse tarpeesta miellyttää ihmistä. Tällainen hevonen turtuu avuille helposti, koska harkitsee kahdesti ennen reagoimista. Se saattaa myös muita herkemmin kyseenalaistaa pyynnöt – ”onko ihan pakko tehdä jos ei halua?”

Mukavuudenhaluinen hevonen, joka pyrkii herkästi dominoimaan ihmistä, saattaa muuttua raskaaksi käsitellä ja jopa tarkoituksellisesti kävellä käsittelijänsä ylitse, jos sillä pääsee tavoitteeseensa. Hevoselle on luontaista siirrellä pienempiään, esimerkiksi varsoja, omalla massallaan ja ryntäiden sekä lavanseudun avulla tuuppimalla, ja se tekee tämän myös ihmiselle, mikäli kokee hyötyvänsä siitä jotenkin.

Tällainen hevonen oppii myös kävelemään ihmisen ylitse karsinan ovella päästäkseen ruokakupille nopeammin, tai vetämään riimussa taluttajansa lähimmän ruohotupsun luokse. Näiden hevosten kohdalla on tärkeää, että niihin käytettyjä apuja ei jäädä toistamaan liian pitkäksi aikaa, vaan apujen voimakkuutta nostetaan nopeasti, mikäli hevonen ei reagoi.

Yhtä tärkeää on se, että kun hevonen lopulta reagoi apuihin, niiden voimakkuus lasketaan nopeasti takaisin normaalitasolle. Muutoin hevonen totutetaan vahingossa entistä voimakkaampiin ja voimakkaampiin apuihin – ja pian loppuvat pelimerkit kesken, eikä ihmisellä ole enää mitään konsteja vaikuttaa hevoseen.

Entä jos aiemmin aktiivinen ja herkästi tai voimakkaasti reagoiva hevonen muuttuu ilman näkyvää syytä laiskan oloiseksi ja turtuu käsittelijän apuihin? Se ei välttämättä kerro siitä, että hevosesta on tullut onnellinen ja tyytyväinen. Luonnemuutosten kohdalla on aina kiinnitettävä huomiota siihen, onko hevosella kipuja. Krooniset kiputilat, kuten nivelrikko tai vatsahaava, voivat pysyä muuten täysin huomaamattomina, mutta näkyä hevosessa nimenomaan lisääntyneenä mukavuudenhaluna tai näennäisenä laiskuutena. Tällöin apujen vahvistaminen ei korjaa ongelmaa, vaan saattaa tehdä hevosesta aggressiivisen – tai täysin sulkeutuneen.

Keskustele aiheesta Hevoluution Facebook-ryhmässä!