Mullistava metodi

Saitko juuri ahaa-elämyksen?

Loksahtiko palaset kohdilleen, syttyikö idealamppu ja aukesivatko silmäsi?

Juuri näinhän se menee. Miksi en ole ennen tätä tajunnut? Miksi kukaan muu ei ole ennen tätä tajunnut?

Ratsastus, hevosenpito ja kaviokkaiden kouluttaminen ovat lähinnä loputonta uuden oppimista. Kuten me kaikki muistamme vastoinkäymisten edessä todeta, tässä hommassa ei tule ikinä valmiiksi. Aina on parannettavaa, aina tulee vastaan hevonen jonka kaltaista et ole koskaan ennen tavannut. Paitsi turhauttavaa ja vaikeaa, on se myös palkitsevaa, sillä sen kerran kun ahaa-elämys iskee, sen voimalla jaksaa taas monen epäonnistumisen yli. Sillä silloin edes yksi asia tuntuu hieman helpommalta.

Tässä vaiheessa moni huomaa myös, että se oma ahaa-elämys on uusi paitsi itselle, myös monelle muulle. Tuntuu hyvältä huomata olevansa jossakin parempi kuin muut. Ehkä voit jopa auttaa kanssaihmistä omien hevosongelmiensa kanssa. Ja näinhän kaikki aikamme suuret hevosalan gurut ovat uransa aloittaneet – he ovat vain saaneet idean, jota pitävät aivan täysin uutena.

Tässä kohtaa on muistutettava lukijoitamme siitä, että Hevoluutio ei ole lainkaan ilahduttava, kannustava saati voimauttava blogi (ja epäilemättä juuri siitä syystä suurenmoisesti vihattu hevoskansan keskuudessa, sillä ainoastaan ilahduttamista, kannustamista ja voimauttamista me hevosihmiset todella kaipaamme), ja siksi vastenmielinen velvollisuutemme on ilmoittaa, että todennäköisesti et todellisuudessa keksinyt mitään uutta.

Mutta ei häntä ole hännän näköinen; todennäköisesti ihailemasi grand old lady tai muu guru ei myöskään ole keksinyt mitään uutta. Kuka tahansa, joka missä tahansa väittää keksineensä jotakin mullistavaa, on enemmän kuin varmasti ainoastaan keksinyt pyörän uudelleen ja päättänyt sitten kutsua sitä renkaaksi.

Todennäköisesti joku muu on myös tuotteistanut, kaupallistanut, myynyt ja hyödyntänyt kyseistä metodia kaikin keinoin – ja tämän jälkeen oppinut kantapään kautta, että tämä uusi, mullistava tekniikka ei ollutkaan niin kovin hyvä jossakin poikkeustilanteessa, ja lakannut mainostamasta sen erinomaisuutta huomattuaan olleensa jälleen kerran väärässä. Ja tämä sama polku odottaa jokaista nuorta, terhakkaa muutoksentekijää ennemmin tai myöhemmin.

No, ovatko vanhat kunnon konstit sitten parempia kuin pussillinen uusia?

Ei voida olettaa, että edes hevosihminen tai saman alan yrittäjä pystyy koko ajan olemaan ajan hermoilla. Ihminen on myös erittäin helposti urautuva ja rutinoituva olento, ja näin ollen toistaa vuodesta toiseen toimintamalleja, jotka on todennut joskus toimiviksi kyseenalaistamatta lainkaan sitä, voisiko joku toinen tapa olla vielä parempi. Kun ko. henkilö sitten jakaa faktana tietoa omasta toiminnastaan, tulee hän huomaamattaan jakaneeksi vanhentunutta tietoa. Onneksi on aina uusia harrastajia ja ammattilaisia, jotka ovat valmiita hurahtamaan mihin tahansa hienolta kuulostavaan metodiin, ja kuvittelemaan oppineensa jotakin uutta. Ja vaikka kutsuisimme tätä oravanpyörää kurrenrenkaaksi, ei se siitä muuksi muutu.

Eikä siinä mitään. Ajat muuttuvat, mutta hevoset sentään ovat aina hevosia. Vai ovatko?

Ihmisen hevostelu-ura saattaa kestää helposti 50 vuotta. Siinä ajassa hevossukupolvia syntyy helposti kymmenen. Uskotko, että nykypäivän hevoset toimivat samoilla säännöillä kuin ne hevoset, joiden kanssa suuret gurut aloittivat hevostelu-uransa?

Kymmenen ihmissukupolvea tekisi yhteensä 250 vuotta. Koetko olevasi henkisiltä ja fyysisiltä kyvyiltäsi samanlainen kuin 1700 -luvulla eläneet ihmiset?

Jos vastasit kyllä, tulit valitettavasti todistaneeksi edellämainitut väitteet todeksi.

Mutta hei, muistetaan yrittää! Eihän sen, että kukaan ei ole keksinyt viiteenkymmeen vuoteen mitään uutta ja mullistavaa, tarvitse tarkoittaa sitä ettetkö juuri Sinä olisi se, joka niin lopulta tekee!