Lemmikkiponeja ja sylihevosia

Jokainen koiran omistaja on varmasti miettinyt ennen koiran hankkimista, että mihin tarpeeseen koira tulee. Metsästyskaveriksi hankitaan metsästyskoira ja sylikoiraksi joku pieni puudeli. Tiedetään myös, että ajokoira tarvitsee paljon liikuntaa. Mikäli runsasta liikuntaa ei voida koiralle tarjota, harkitaan rotua, jolle riittää pienempi tila liikkumiseen.

Entäs sitten jos ei ole mahdollisuutta ottaa koiraa? Ei ehkä pystytä syystä tai toisesta sitoutumaan koiran hoitamiseen ja sen liikunnan tarpeen tyydyttämiseen useita kertoja päivässä. Voidaan todeta, että koira ei siis ole sopiva lemmikki, vaan pohditaan muita vaihtoehtoja. Kissa? Kani? Jotain pienempään tilaan mahtuvaa, marsu ehkä? Allerginen ottaa itselleen kilpikonnan, käärmeen tai akvaariollisen kaloja. Hevoluution toimituksella ei ole laajaa tietoutta akvaariokalojen hoidosta, mutta empiiriset tutkimukset (naapurikyttäys) osoittavat, että joko akvaariokalat eivät kaipaa jokapäiväistä ulkoilua tai sitten naapuri on tosi paska kalan omistaja.

Miten tämä kaikki sitten liittyy hevosiin? Hevonenhan ei ole lemmikki, vai onko sittenkin?

Ennen hevonen hankittiin harrastevälineeksi ja -kaveriksi. Hevonen hankittiin ennen kaikkea siksi, että sillä oli tarkoitus ratsastaa tai ajaa, tai molempia. Ostettiin koulutettu ratsu tai ajo-opetettu hevonen. Tai mikäli taitoa löytyi enemmän, saatettiin ostaa myös nuori tai projekti, josta sitten itse kouluttamalla tehtiin ratsu tai ajohevonen.  Oli itsestään selvyys, että hevoset jossain vaiheessa koulutettiin jotain tiettyä lajia varten, jotta sen kanssa voitiin harrastaa.

Hieman vinoon katseltiin niitä vanhoja isäntiä, joilla oli pihassaan se yksi vanha suomenhevonen joutilaana, vain koska talossa on aina ollut hevonen, eikä perinteestä haluttu luopua. Sillä hevosella ei voinut kylän tyttöjen suureksi harmiksi ratsastaa, ja ajovälineetkin olivat aikapäiviä sitten hautautunut nurmen alle tai hapertunut tallin nurkkaan. Yhtä kaikki, outo oli tuo isäntä joka pihan koristeena polleaan vaali.

Hevosen omistamiseen valmistauduttiin hyvin. Hankittiin tietoa ja taitoa hevosen hoitoon liittyen. Ratsastuskoulujen hoitajajärjestelmät antoivat mahdollisuuden opetella hevosesta huolehtimista ammattilaisen valvovan silmän alla. Mutta yhtälailla tärkeää oli hankkia riittävät taidot ratsastamisesta tai hevosen ajamisesta, lajivalinnasta riippuen. Paras oli, jos ennen hevosen ostamista osasi tehdä näitä molempia. Näin varmistettiin se, että pystyttiin varmasti tarjoamaan hevoselle parasta mahdollista hoitoa. Silloin hevosen hyvinvoinnista huolehtimiseen kuului nimittäin oleellisena osana hevosen liikunnan tarpeen täyttäminen.

Sitten alettiin kaipaamaan vaihtelua harrastamiseen. Ulkomailta tuli viestiä uusista jännittävistä ja vähemmän jännittävistä lajeista. Samalla alettiin ymmärtää, että myös hevonen kaipaa vaihtelevaa tekemistä ainaisen treenaamisen rinnalle.

Tuli myös pehmeät arvot. Hevonen on ystävä, ei väline. Tuli pehmeää hevosen käsittelyä ja tietoista ihmisen ja hevosen suhteen vaalimista. Jostain syystä nämä arvot alkoivat monessa kohtaa sotimaan sitä vastaan että hevosta myös treenattaisiin. Annetaan ymmärtää, että hevonen jostain syystä kärsii jos sillä ratsastetaan tai ajetaan. Varsinkin, jos sitä tehdään tavoiteellisesti, riippumatta siitä onko tavoite koulutustason tai kilpailutason nosto vai hevosen riittävästä liikunnan saannista huolehtiminen.

Jossain kohtaa pehmeät arvot peittivät sen tosiasian, että hevonen on eläin joka on luotu liikkumaan ja sen liikkumisesta ja fyysisestä kunnosta huolehtiminen on yksi hevosen omistamisen peruspilareita. Usein kuulee perustelun, että hevosella on suuri tarha tai ehkä jopa aktiivipihatto, missä hevonen voi liikkua mielensä mukaan. Se, liikkuuko hevonen näissä välttämättä kuitenkaan riittävästi onkin jo aivan toinen aihe.

Hevosesta tuli lemmikki.

Kun koiran suhde ihmiseen muuttui ja pihan hurjasta vahtikoirasta ja metsästyskaverista tuli sylilemmikki ja perhekoira, eläinjalostus tuli apuun. Koirajalostus kehittyi ja pikkuhiljaa koirarotuja alkoi syntyä erilaisiin tarpeisiin sopiviksi.

Saman paineen alla alkaa olla hevosjalostus. Edelleen kuitenkin hevojalostus enemmän tai vähemmän pyrkii tekemään ns. käyttöhevosia, hevosia joilla voidaan urheilla ja joilla on hyvä suorituskyky. Huolimatta siitä, että todellisuudessa tarvitaan aina vain erilaisempiin tarpeisiin sopivia hevosrotuja. Vaikka miniponijalostus on alkanut kohtalaisen hyvin vastaamaan seuraponien tarpeeseen, on kuitenkin tosiasia, että suuri osa sylihevosista on edelleen isoja urheiluhevosiksi alkujaan kehittyneitä rotuja.

Voiko ajokoiran ottaa kerrostaloon sylikoiraksi, jos perustelee sitä sillä, että ”minun koiraharrastamiseni ei ole sellaista, että pakottaisin koirani juoksemaan metsikössä”?    Sen te lukijat saatte itse päättää.

Ihastuitko? Vihastuitko?

Kerro ajatuksistasi Hevoluution keskustelusivulla osoitteessa https://www.facebook.com/Hevoluutio