Kertakäyttö-pienyrittäjät

Tyttö rakastaa hevosia. Hänestä kasvaa siis hevosnainen.

Hevosnainen ostaa oman hevosen. Hevoselle tulee seuralainen. Hän opiskelee hevosalan ammatin ja hevosia tulee muutama lisää. Pian hän herää heinälaskun suuruuteen ja miettii että josko hevosyrityksestä voisi leipänsä saada. Hän on elättänyt hevosiaan niin monta vuotta – joko olisi hevosten aika elättää häntä?

Kun marraskuu on pimeimmillään, kaikki jäässä tai vaihtoehtoisesti lumessa, hevosella ähky ja asiakaskato vallitsee, tuore hevosyrittäjä pyörittelee laskujaan, hakee pankista maksuvapaata ja ottaa vastaan jälleen yhden peruutuksen. Vetää kumisaappaat jalkaansa, otsalampun päähän ja lähtee korjaamaan aitaa. Karsinat on siivoamatta, heinät kantamatta ja vesiastiat jäässä. Ja huomenna on sama juttu. Ja sitä seuraavana päivänä. Facebookissa kaupankassalla työskentelevä ystävä kehuu etelänmatkallaan. Räntää sataa ja otsalampusta loppuu patterit.

Kun hän tunteja myöhemmin vihdoin palaa sisälle, saa pyykit ripustettua ja lämmittää maksalaatikkoa mikrossa illalliseksi, ottaa hän puhelimen ja kysyy vertaistukiryhmästään: Entä jos ei vaan jaksa enää?

Vastaus on selvä. Minäkin olen jaksanut jo 25 vuotta ilman ainoatakaan vapaapäivää. Minun työpäiväni ovat 17 tunnin mittaisia. Minä olen parhaillani kemoterapiassa ja hyvin jaksan silti pitää ratsastustunnit illalla, hoitaa hevoset ja käydä ulkopuolisella töissä. Minä hoidan viisikymmentä hevosta yksin ja lisäksi opetan zumbaa kansalaisopistossa. Minä ratsastan kolme hevosta päivässä vaikka jalka on poikki kolmesta kohtaa.

Burn out on synonyymi laiskurille. Vapaapäivät on luusereille. Jos et osaa suhtautua ratsastustuntien pitoon kuin päivän vapaahetkeen, ei sinusta vaan ole tähän. Tee enemmän – tee tehokkaammin – kasvata yritystä – saat paremman katteen. Jos kate ei riitä, yritä kovemmin.

Haluatteko kuulla salaisuuden? Aina tulee uusia hevosyrityksiä. Jos markkinoissa on aukko, se tullaan täyttämään. Meistä kukaan ei ole korvaamaton. Ja aina tulee uusi, nuori, toiveikas yrittäjä, joka on valmis uhraamaan fyysisen terveytensä, mielenterveytensä, perheensä ja taloutensa pysytelläkseen mukana markkinoilla.

Ja kun hän kaatuu, tulee jostakin uusi samanlainen; yrittäjä, joka tekee koko elämänsä työtunnit kymmenessä vuodessa, polttaa kynttilänsä kahdesta päästä ja lopulta väsyy, kaatuu sohjoon, uppoaa kuraan tai katoaa homeiseen suurpaaliheinään hautautuen. Häntä ei koskaan enää tavattu, eikä kukaan häntä enää kaivannut.

Legenda kertoo, että tällainen yrittäjä on joskus tavattu koiranäyttelyssä, tai nähty vilaukselta ruokakaupassa, mutta todisteita tapauksesta ei ole. Hän on kertakäyttöyrittäjä, eli upgrade-versio kertakäyttöhevostenhoitajasta. Pakasta vedetty puhtaana ja ehjänä, käytön jälkeen rikkinäisenä ja likaisena roskiin heitetty ihmisraato, jota kukaan ei enää kaivannut sen koommin. Hän päätyy pyörimään sosiaaliturvan julmaan ekosysteemiin haitallisena, huonosti maatuvana jätteenä. Jotkut väittävät jopa, että työvoimatoimiston omissa tiedostoissa on olemassa erillinen musta lista, johon kerätään entiset hevosyrittäjät. Tälle ihmisjätteelle tarjotaan töitä vain vuokratyöfirmoista, koska kaikki tietävät, että hän ei tule kestämään missään työssä kovinkaan kauan – hänellä on jo valmiiksi kaikki mahdolliset ammattisairaudet, jota missään työssä voi saada, ja hänen koulutuksensa riittää lähinnä eläinten ulosteen talikointiin.

Miksi hevosalalla vallitsee niin voimakas kertakäyttökulttuuri?

Kommentoi ja keskustele aiheesta Facebookissa!