Karkauspäivänä kaikki on vinksinvonksin

Moni kotipihassaan hevosia pitävä ehtii pohtimaan useaan kertaan vuodessa, että kukahan kertoisi tuolle poninprklle, että karkauspäivä on vain joka neljäs vuosi? Maata viistävästä palleromahastaan huolimatta se onnistuu kerta toisensa jälkeen luikertelemaan sähkölankojen välistä ja kirmaamaan naapurin pihamaalle lällättelemään. Hienoa oli taas herätä lauantaiaamuna (kuten myös keskiviikkona ja viime viikon sunnuntaina) klo 6:15 naapurin soittoon ja kuulla sama vanha tarina siitä kuinka mokoma poni on vaaraksi itselleen, ympäristölleen sekä kansantaloudelle.

Vaan eipähän käynyt niin pahasti sentään kun kaverin tallilla, missä kokonainen lauma hevosia päätti ottaa ylimääräisen karkauspäivän, ja kirmasivat karmit kaulassa naapuripitäjään asti. Sieltä niitä sitten haettiin isommalla porukalla kotiin. Vaikka mukavaahan se toisaalta oli, kun kerrankin oli hetki, jolloin lähiseudun hevosharrastajat unohtivat kaunansa ja yhdistivät voimansa pelastaakseen mieron tielle joutuneet hevosparat. Yhteistuumin korjattiin myös päreiksi mennyt hevostarha, ja keitettiinpä siinä lopuksi vielä kahvitkin koko porukalle. Oikeastaan tällaisia karkauspäiviä voisi olla vaikka joka vuosi.

Valveutunut hevosenomistaja tietenkin tietää, että karkauspäivä ei varsinaisesti edes tarkoita karkaamista, vaan sana ”karata” on tarkoittanut aiemmin ”hypätä”. Näin ollen 29. helmikuuta onkin omistettu estetreeneille riippumatta siitä, onko hevonen este- vai koulupuolen ratsu, tai ratsu ylipäätänsä. Vanhan heiton mukaan ”lehmäkin hyppää metrin”, joten miksei myös se oma shetlanninponin ja aasin risteymäkin. Ja mikäli estekorkeus alkaa liikaa huimaamaan oman mukavuusalueensa löytänyttä koniämmää tai -äijää, niin ainahan esteen voi kaivaa maahan. Tästä onkin vain pelkkää etua. Riskit vähenevät, ratsun nivelten kuormitus vähenee, valkoisten ratsastushousujen muuttuminen ruskeaksi takapuolen kohdalta vähenee, mutta silti päästään facebookissa kehumaan kuinka tuli taas hypättyä 130 cm ratana. Takaperin satulassa istuen. Ja ilman varusteita. Paitsi se satula tietenkin, jonka vahingossa taisin tunnustaa olemassa olevaksi. Damn.

Vaan onhan karkauspäivä hieno päivä muutenkin. Ainakin niiden hevosenomistajien mielestä, joiden hevoset ovat täyshoidossa. Samaan kiinteään kuukausivuokran hintaan saakin 28 päivän sijasta 29 päivää hoitoa. Tätä etuutta mehustellessa ei kannata muistaa sitä tosiasiaa, että muina kuukausina samaan hintaan saa hevosen hoitoa 30 tai jopa 31 päivää. Eli onko helmikuu sittenkin kaikista kurjin ja kallein kuukausi karkauspäivästä huolimatta? Olisiko parempi että hevosen omistaja saisi helmikuussa hinnan alennusta, vai pitäisikö tallinpitäjän periä pitkiltä kuukausilta lisämaksua? Ehkä tallivuokramaksut muutetaankin tulevaisuudessa päivämaksuperusteiseksi, niin kukaan ei varmasti pääse hyötymään järjestelmästä liikaa.

Tallivuokrasta säästyneet rahat (vai säästyivätkö ne nyt sitten kuitenkaan, pysyikö kukaan kärryillä??) voikin sitten kerrankin sijoittaa itseensä ja omaan tulevaisuuteen, ja lähteä näyttävälle kosioretkelle. Karkauspäivähän on perinteisesti se päivä, jolloin kaikki on vähän vinksallaan, jonka vuoksi kuka tahansa naimaton saa kosia toista samanmoista. Suomalaisen perinteen mukaan kosinnasta kieltäytyvä mies joutuu ostamaan häntä kosineelle naiselle hyvitykseksi hamekankaan. Tämähän on nykyhevosnaiselle mieluisa hyvitys ja jopa naimisiin pääsyä parempi lopputulos, sillä koskaan ei voi olla liikaa ratsastushameita. Ratsastushamehan on se väline, millä tavallisesta puskaratsastelusta tulee hevosystävällistä ja sielukasta puuhastelua, ja koulutuuppaus muuttuu yleväksi korkean tason klassiseksi ratsastukseksi. Tämähän on ihan fakta, sillä hameen liepeet peittävät mukavasti hevosen notkoselän ja piilottaa sen tosiasian, että selkälihas ja aktiivinen selän käyttö loistaa poissaolollaan. Mitä ei näe, siitä ei tarvitse myöskään välittää.

No mutta entä hevosmiehet sitten? Koska kaikilla on oikeus lähteä kosioretkelle, tarkoittaa tämä myös miehiä. Mikä olisi hyvä hyvitys miehelle siinä vaiheessa kun kosittu kieltäytyy kosinnasta? Ehkä voisimmekin ottaa Suomeen perinteiden rinnalle Brittiläisen perinteen, jossa kosintaan kieltävästi vastaava onkin velvollinen hankkimaan kosijalleen hansikkaat. Tämän perinteen käyttöönotto sujuisi todennäköisesti helposti, sillä meillähän on jo olemassa tilanteeseen sopiva sanontakin ”saada rukkaset”.

Toki tasa-arvon ja ihmisten yhdenmukaisuuden nimissä on mainittava, että osa miehistä voisi sen hamekankaankin ottaa vastaan. Jos ei sille itsellään ole käyttöä, niin voihan siitä tehdä vaikka hevoselle loimen. Suurin osa kuitenkin ehkä ostaa loimet valmiina alan liikkeistä, ja saahan noita loimia palkinnoksi vaikka kilpailuistakin. Täytyy vaan olla riittävän hyvä hevonen. Sääli sinäänsä, että ikäluokkakilpailuissa hevosen ikä katsotaan aina syntymävuoden perusteella, joten kaikkien suomalaisten hevosten syntymäpäivän katsotaan olevan 1. tammikuuta. Muutoinhan 29. helmikuuta syntyneet hevoset nousisivat arvoon arvaamattomaan, kun syntymäpäiviä hevosella olisikin vain joka neljäs vuosi. Ikäluokkakilpailuihin, esimerkiksi kolmivuotiskilpailuihin olisi varsin kätevää osallistua vanhalla konkarilla, joka 12 kalenterivuoden aikana kertyneellä kokemuksella hakkaisi helposti kaikki muut kolmivuotiaat kilpatoverinsa.

Entäs Hevoluutio sitten? Karkauspäivä saa selkeästi Hevoluution toimituksen ajatuksen jos ei vallan karkaamaan, niin ainakin harhailemaan pahasti. Onneksi seuraava karkauspäivän tekstimuotoon muuttunut ajatuksenvirta julkaistaankin vasta aikaisintaan neljän vuoden päästä, ja lupaamme, että vuonna 2100 karkauspäivän postausta ei julkaista lainkaan (se joka tietää tähän syyn, ojentakoot itse itselleen papukaijamerkin). Näin ollen Hevoluution toimitus toivottaa hyviä hyppytreenejä ja kosioretkiä lukijoilleen!