Hevosjalostusta vai ponin lisäännyttämistä?

Ensimmäisten kevätauringon säteiden myötä heräilevät tamman omistajat talviuniltaan. Alkavien tammojen kiimojen myötä omistajan mieleen nousee haave pikkuisesta hevosesta. Tulisiko siitä se kisakenttien kuningas tahi kuningatar, jota omasta tammasta ei syystä tai toisesta sitten tullutkaan? Vai olisiko tuleva varsa sittenkin laastarina, kun oma maailman rakkain tamma ikääntyy ja koittaa se hetki kun hän vaipuu ikiuneen? Tai ehkä syyt varsan tekoon onkin taloudelliset? Varsoja teettämällä ei Suomessa rikastu, mutta olisihan muutamankin satasen tienesti aina kotiin päin, kun joka tapauksessa aikoo tammaa pitää.

Se, miten muut hevosihmiset tulevat suhtautumaan sinuun jatkossa riippuu vahvasti siitä, oletko jalostaja vai se pahamaineinen ponin lisäännyttäjä.

Jalostajat ovat tietenkin hevoskasvatuksen eliittiä. He käyttävät viikkokausia aikaa orivalinnan tekemiseen. He tutkivat hevosten sukuja kymmenen polven taakse ja vertailevat eri sukulinjojen suorituskykyä ja sen periytyvyyttä. Jalostustyötä tekevän tamma on tietenkin ykköspalkittu valioyksilö, ja sille etsitään parasta mahdollista sopivaa oria saman rodun parista tietenkin. Hevosjalostajan mielestä on suorastaan synti, jos joku edes harkitsee teettävänsä varsan keskinkertaisesta tammasta. Edes hevosen erinomaiset käyttöominaisuudet ei poista sitä tosiasiaa, että huonosti rotuominaisuudet täyttävä hevonen on rotunsa häpeäpilkku. Paitsi jos sattuu olemaan lämminverinen ravuri.

Hevosjalostuksen perimmäinen tarkoitus onkin tehdä mahdollisimman täydellinen ja rotuominaisuudet täyttävä hevonen, aina sukupolvi toisensa jälkeen näitä ominaisuuksia parantaen. Rotupuhtaus on tässä tavoitteessa itsestäänselvyys, sillä on tärkeää säilyttää rodussa tietyt arvokkaat ominaisuudet, ne seikat jotka tekevät juuri ko. rodusta niin mahtavan. Hevosjalostuksen puolestapuhuja onkin se, joka some-keskusteluissa hanakasti vastustaa kaikkea risteytysjalostusta. Riippumatta siitä, onko se oma lempirotu mahdollisesti alkuperältään myös risteytysrotu, eli sattumalta eri rotuja risteyttämällä kehitetty täydellinen paketti. ”Maailmassa on niin paljon erilaisia rotuja, että jokaiselle varmasti löytyy sopiva hevonen puhdasrotuisista hevosista” on tämän henkilön lempilauseita.

No mitä sitten ovat ponin lisäännyttäjät? Se on termi, johon Hevoluution toimitus törmäsi seuratessaan erästä some-keskustelua hevoskasvatuksesta. Kauheaa, mutta puhuttelevaa tuossa termissä on se, että vaikka kyse oli hevosjalostuksesta yleensä, siinä puhutaan ponista vain koska haluttiin lisätä termin halventavuutta; termin keksinyt henkilö näki ponit vähempiarvoisina otuksina hevoseen nähden.

Ponin lisäännyttäjää voidaan karkeimmillaan verrata pentutehtailijaan. Hän on se tyyppi, joka lainaa tutultaan oria, ja laittaa sen kesäksi peuhaamaan oman tammalaumansa keskelle riippumatta siitä ovatko kaikki lauman jäsenet jalostusyksilöitä tai edes lisääntymisikäisiä ja terveydeltään siihen sopivia.

Lievempi versio tästä on se hevosenomistaja, joka haluaa omasta tammastaan sen varsan, vaikka tamma ei olisikaan varsinaisesti jalostusyksilö. Ihan vaan koska olisi ihanaa saada oma pikkuinen varsa. Tässä tapauksessa mennään monesti yli roturajojen. Varsaan saatetaan haluta joitain tiettyjä ominaisuuksia, joita tamman rodussa ei ole. Tai sitten lähiseuduilla ei ole saatavilla samanrotuista oria, jolloin naapuritallin ori lisää risteytysvarsan tekemisen houkuttelevuutta.

Ponin lisäännyttäjä joutuu tämän tästä perustelemaan päätöksiään varsan teettämisestä. Varmasti jokaisella tammansa siunattuun tilaan saattavalla hevosenomistajalla on hyvä syy tammansa varsottamiseen. Ainakin omasta mielestään. Vaikka varsan teettäminen itsessään on silkkaa biologiaa, joutuu ponin lisäännyttäjä perustelemaan aikeitaan muille filosofian ja etiikan näkökulmasta samalla ottaen kantaa ilmastopolitiikkaan sekä eläinten oikeuksiin ja eläinsuojeluun. Vallalla tuntuu edelleen olevan käsitys, että peruskivoja ja toimivia, mutta huonot rotuominaisuudet omaavia tai jopa sekarotuisia harrastehevosia ei tulisi lainkaan syntyä maailmaan. Tämä on outo käsitys kun ottaa huomioon sen, että yleisimmin ”ostetaan”-ilmoituksissa halutaan ostaa juuri se toimiva ja kohtuullista käyttöä kestävä perhehevonen rodusta tai roduttomuudesta piittaamatta.

Kun nämä hevosjalostajat ja ponien lisäännyttäjät joutuvat törmäyskurssille keskenään, kannattaa kaikkien läsnä olevien varustautua isolla kulhollisella popcornia sekä sateenvarjolla, sillä vaikka viihdearvo on taattu, ei paskamyrskyltä voida välttyä. Kateus, katkeruus, väsymys ja tammikuun päättymätön talvi tuntuvat antavan oikeuden kenelle tahansa kyseenalaistaa muiden tekemiä päätöksiä. Siinä missä toinen jalostaa hevosta niin pitkälle, että hevosen terveys jää toissijaiseksi seikaksi muiden rotuominaisuuksien jyrätessä, tekee toinen tietentahtoen sekarotuisia hevosparkoja, jotka joutuvat kiertoon ja joita kukaan ei rakasta. Vaikka tuntuisi, ettei näillä kahdella ääripäällä ole mitään yhteistä, on heillä kuitenkin yksi yhteinen tekijä; molemmat ovat kasvattajia.

Kasvattaja on se elitistinen rodun vaalija, kymmeniä varsoja vuodessa tehtaileva suurtilallinen ja myös se omalle tammalleen oria etsivä harrastelija. Jokainen kasvattaja tuottaa maahamme ainakin sen yhden varsan, ja näin olleen takaa että meillä on jatkossakin hevosia, jotka työllistävät elämänsä aikana muunmuuassa maanviljelijöitä, tallinpitäjiä, ratsuttajia, satulansovittajia, eläinlääkäreitä, kengittäjiä, hevoshierojia, valmentajia, ohjastajia, rehujen maahantuojia ja varustekauppiaita. Hevoskasvatus on se perusta, jonka ympärille koko muu hevostalous rakentuu.

Tulevaisuudessa jokainen pieni hevosen alku saattaa palvella meitä ihmisiä ratsuna, ajohevosena, veikkauspelien kohteena, terapiahevosena, vammaisratsuna, henkireikänä, pihankoristeena, laidunympäristöjen ylläpitäjänä tai työhevosena. Monesti sillä on useita eri rooleja elämänsä aikana. Totta on, että aina myytävien hevosten joukosta löytyy myös niitä puoli-ilmaisia epäonnisia yksilöitä, joita kukaan ei tunnu haluavan omakseen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että jokaisella syntyvällä varsalla rodusta riippumatta on yhtäläiset mahdollisuudet olla jollekin ihmiselle se maailman rakkain asia ja syy nousta ylös silloinkin kun koko muu maailma tuntuu romahtavan niskaan.

Oletko sinä saanut osaksesi kritiikkiä päätöksestäsi teettää varsa? Onko sekarotuisen hevosen teettäminen eläisuojelurikos vai todellinen hevosrakkauden osoitus? Jaa ajatuksesi Hevoluution keskusteluryhmässä!