Eläinlääkärikortti hihassa

Keitä ne on ne sankarit, ne hevosmaailman synninpäästöjä kirkonmiesten lailla jakelevat yliolennot? Hevosia hoitavat eläinlääkärit ovat alituiseen Hevoluution toimituksen ajatuksissa ja ansaitsevat ehdottomasti kaiken sympatian puolelleen. Me toivomme voimia, jaksamista ja ennen kaikkea syvää henkistä rauhaa jokaiselle ko. ammatille itsensä antaneelle sieluparalle.

Eläinlääkärin kutsuminen paikalle kauhistuttaa, oli kyse sitten akuutista hätätilanteesta tai kroonistuneesta vaivasta, jota potilaan omistajaparka on jo pitkään yrittänyt olla huomaamatta – tietohan lisää tuskaa. Toisaalta eläinlääketieteen puolijumalan saapuminen paikalle voi olla myös helpotus: vihdoin paikalla on joku, joka tietää, mitä tehdään – joku, joka parantaa potilaan ja nostaa painon omistajan sydämeltä. Eikä tässä kaikki! Eläinlääkärin odotetaan ammattinsa lisäksi olevan ekspertti hevosen ruokinnassa, hoidossa, liikutuksessa ja koulutuksessa – ja neuvovan jalostusvalinnoissa ja vielä ratsastuksellisissa ongelmissa. Parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että eläinlääkäriä konsultoimalla saa käyttöönsä rajattomaksi ajaksi eläinlääkäri-kortin, joka tekee haltijansa immuuniksi niin kritiikille kuin itsetutkiskelun ja -kehittämisen tarpeellekin.

Eläinlääkärin työstä nykyisin enää arviolta viidennes on todellisuudessa eläinlääkäröintiä, eli sairaiden eläinten parantamista. Valtaosan resursseistaan lisensiaatti joutuu nimittäin käyttämään potilaaltaan puolustautumiseen, asiakkaansa mielistelyyn ja oman juridisen turvallisuutensa takaamiseen.

Katsos, koko hevosmaailmassahan ei ole yhtä epävarmaa pelilautaa kuin se, jolla pelaa yksityinen eläinlääkäri. Toki sitä luulisi, että lopussa seisoisi kiitos, tai edes jonkinlainen tyydytys hyvin tehdystä työstä – ja vielä mitä! Eläinlääkäri saa olla tyytyväinen, jos kujanjuoksunsa päässä siintää mitään muuta kuin heikko eläke ja joukkokanne.

Kun hevosenomistaja ei halua myöntää itselleen, että rahaa lypsävän ratsastuskoulukonkarin jalat eivät kestä edes eläimen omaa painoa, voidaan aina esittää kohtalon määräävä kysymys muodossa ”eikös se vielä kevyessä käytössä menisi?”. Kysymykseen vastaukseksi saatu epämääräinen ”ehkä – satunnaisesti” -vastaus muuttua puheissa eläinlääkärin suositukseksi käyttää hevosta tuntikäytössä, koska meidän toiminta on niin pientä ja kevyttä”. Ja kun sama hevonen sitten ontuu kaviouraa pitkin kolmatta vuotta lausunnon jälkeen, voidaan sen käyttöä perustella sillä, että vaiva on tutkittu eläinlääkärin toimesta ja eläinlääkäri sanoi, että hevosta voi vielä käyttää toiminnassa. Kun eläinlääkäri-kortti on vedetty hihasta, harvalla ulkopuolisella on pokkaa alkaa väittämään vastaan, ja niin eettisesti arveluttavaa sairaan hevosen käyttämistä voidaan huoletta jatkaa ainakin niin kauan kun hevonen vielä tienaa oman elantonsa.

Tai kun eläintenkoulutusgurun omat tavaramerkkimetodit eivät purekaan hänen projektihevosensa käytösongelmaan, voidaan paikalle aina kutsua eläinlääkäri antamaan synninpäästö. Onko tämä vaiva sellainen, jonka takia hevonen saattaisi kärsiä ja se olisi armeliaampaa lopettaa?” -kysymykseen vastaukseksi saatu keskustelusävyinen ”on sellaistakin tapahtunut” muuttua puheissa eläinlääkärin määräämäksi eutanasiaksi – joka kätevästi estää ketään huomaamasta, että tavaramerkkimetodi ei ehkä ollutkaan aivan kaikkivoipa. Ongelmahevosesta ei tullutkaan kuiskaamalla ongelmatonta. Eläinlääkärin lausunnolla voidaan puolustella hevosen lopettamispäätöstä ja haudata hiljaisuudessa se tosiasia, että loistava uusi metodi ei toiminutkaan kaikilla hevosilla.

Silti toisaalta, vaikka poniparka olisi ihan silminnähden sairas ja jo neljäskin jalka kuopan reunalla, on eutanasian suositteleminen riskialtista, jos omistaja itse ei sitä ehdota – aina löytyy joku asiantuntija, joka on valmis todistamaan sydänsuruaan jossittelulla ruokkivalle omistajalle, että kuollut eläin olisikin voitu pelastaa. Haudan partaalla keikkuvan 27 vuotiaan harrastepollen olisi toki voinut pelastaa erikoisrehuilla ja uusimman innovaation varusteilla. Ehkä eläinlääkäri ei edes halunnut tutkia riittävästi, koska hän pitää arvossaan ainoastaan tuottavia nautoja. Ja kenenkäs pää onkaan taas pölkyllä, ellei hyvässä tahdossa parhaan tietonsa mukaan toimineen eläinlääkärin?

Eläinlääkärikortti vedetään esiin silloin, kun halutaan puolustautua kritiikiltä (”Eläinlääkärin kanssa on neuvoteltu!”) tai silloin, kun halutaan poissulkea oman epäpätevyyden mahdollisuus (”Eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että…”). Eläinlääkäriä käytetään surutta lyömäaseena (”Kannattaisiko kutsua eläinlääkäri, eikä kysellä täällä typeriä?”) ja sen tehovoimaa voidaan helposti lisätä (”useat eläinlääkärit sanovat että…”). Onkin kiistaton tosiseikka, että mikä tahansa kolmannelta osapuolelta kuultu eläinlääkärin sitaatti on mitä todennäköisimmin värittynyt kertojan omaan kokemusmaailmaan sopivaksi. Sillä ei ole merkitystä, onko eläinlääkäri ikinä tavannut ko. eläintä tai onko ko. eläinlääkäriä edes olemassa. Sopivasti väritetyllä eläinlääkärikortilla hiljennetään kanssakeskustelijat, koska kenellä muka olisi varaa lähteä väittämään vastaan eläinlääkärille? Kuvitteellinen eläinlääketieteen puolijumala selän takana suojaamassa on huomattavasti mukavampaa lähteä voittamaan väittelyä kuin väittelyä.

Nykyisellä someaikakaudellahan kun kaikki on julkista, ei vastuullista ammattia harjoittava ammattilainen uskalla mennä takuuseen mistään. Eläinlääkärillähän ei ole kristallipalloa, josta näkisi paitsi hevosen nahkojen sisään, myös tulevaisuuteen, joten hän joutuu ammattiaan harjoittaessa tukeutumaan niihin tietoihin, mitä hänellä sillä hetkellä on. Aina tohtori ei pääse edes näkemään tai tutkimaan potilastaan paikan päällä, vaan diagnoosi kärtetään puhelinkeskustelun aikana. Eläinlääkärin epäkiitollisena osana on kantaa vastuuta jopa hevosenomistajaakin enemmän, sillä häneen luotetaan – ainakin niin kauan, kuin hevosen terveydentilasta annetut tuomiot miellyttävät asiakasta tai ne voidaan edes tahallaan väärinymmärtää hevosenomistajan eduksi.

Entä sitten, kun lopulta uloste on niin sanotusti ilmanvaihtolaitteessa ja lehmän utare-eritteet tontissa? Nykyihminen kovin mielellään hakee syyllisiä kaikesta, ja lääkäriparka on yleensä tulilinjalla siinä vaiheessa, kun väistämätön tapahtuu tai valistunut veikkaus osuikin väärään.

Hevosalan pelilaudalla siis ajojahti alkakoon, ja eläinlääkäri siirtykööt suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Hevosenomistaja sen sijaan saa sääli-kortin, joka oikeuttaa yhteen ylimääräiseen nopan heittokertaan.

Oletko sinä kuullut käytettävän, tai jopa itse joskus käyttänyt eläinlääkärikorttia puolustuksena muuta maailmaa vastaan? Missä tilanteissa kortti vedetään useimmiten esiin? Kerro se meille Hevoluution face-sivuilla täällä!