Dinosaurus

Tiedättekö sen tyypin? Hän ei käy juhlissa, eikä hän lomaile. Hän ei sairastu, ja vaikka sairastuisikin, ei hän pidä sairaslomia. Itsestään huolehtiminen on nynnyille, ja parisuhteesta huolehtiminen riippuvaisuutta. Hänen työpäivänsä venyvät 16-tuntisiksi ja työviikkonsa kahdeksanpäiväisiksi. Hänen ihmisarvonsa riippuu siitä, kuinka paljon hän tekee töitä ja kuinka rankkaa työtä se on.

Hänellä ei ole kukkahattua eikä karvalakkia, hänellä on silmäpussit ja välilevynpullistuma. Nekin hän kantaa ylpeydellä. Hänellä ei ole aikaa, koskaan, eikä varsinkaan energiaa. Hän on vahva kuin härkä eikä hän ole kiinnostunut mistään. Paitsi hevosista. Ja niistäkin vain ammatillisesti.

Hänellä ei ole aikaa kehittää itseään, eikä hänellä ole edes tarvetta sellaiseen. Hän tietää jo kaiken mitä hänen tarvitsee tietää; hän pärjää niillä tiedoilla mitä hänellä on, ja mikäli ei pärjää, vika on hevosessa, tallissa tai laitteistossa. Sitä paitsi, hänellä on niin paljon töitä tehtävänä, että hän ei ehdi kiinnittää huomiota mihinkään epäolennaisuuksiin.

Hänen hevosensa oppivat tottumalla, sillä hänellä ei ole aikaa kouluttaa niitä. Hän ei kulje leipäpala taskussaan, sillä se olisi huijausta; katu-uskottava hevosihminen saa pollensa tottelemaan ilman lahjuksia. Päivästä toiseen hän taistelee saman hevosen kanssa samoja taisteluita, koska hevonen on itsepäinen. Siksi hänellä ei olekaan aikaa kouluttaa sitä; koska sen kanssa saa joka päivä vääntää samasta asiasta. Jos se ei kohta ala toimia, joutaa se monttuun.

Hän ei osaa keskustella muusta kuin hevosista ja niiden käytöstä, ja niistäkin keskustellessaan hänen aiheensa kiertävät samaa rataa. Häntä ei kiinnosta muiden asiat, eikä muiden tarvitse kiinnostua hänen asioistaan. Siksi hän ystävystyy vain toisten samanlaisten kanssa. Häntä eivät kiinnosta ajankohtaiset ilmiöt, eivätkä muutkaan ilmiöt, jotka eivät liity hänen työskentelyynsä.

Uusia toimintatapoja kohdatessaan hän tuhahtaa pilkallisesti. Uudet tavat ovat humpuukia, eikä hän sitä paitsi ehdit opetella uusia tapoja. Tällä tavalla on aina toimittu, ja tällä tavalla toimimalla tähän pisteeseen on päästy, joten hänellä ei ole mitään tarvetta muuttaa asioita.

Kauas on hän tullut siitä nuoresta heppatytöstä tai -pojasta, joka innostui hevosista, ratsastuksesta tai raviurheilusta. Hän ei edes itse huomaa, minne vuodet vierivät; hän on raahustanut niitä lävitse kesästä toiseen, talvesta kolmanteen, itsekään huomaamatta, minne kadotti elämänilonsa ja uteliaisuutensa. Ja ystävänsä, perheensä ja rahansa. Hän ei kertakaikkiaan ehdi miettimään sellaista. Eikä häntä kiinnosta miettiä sellaista.

Hän on niitä hevosalan dinosauruksia, tosimiehiä ja -naisia, jotka voimasanoja karjumalla ja luutaa heiluttamalla saavat kopukan kuin kopukan loikkien lastautumaan. Hän on se, johon ongelman edessä otetaan yhteyttä, kun hevoskuiskaus, kaikki kiinalaisjapanilaiset- ja muut ulkomaalaiset hoitomuodot, mentaalienergia, väri- ja ääniterapia, kommunikointi- ja join up-menetelmät on todettu tehottomiksi.

Päivästä toiseen nämä hevosmaailman sankarit taistelevat toinen toistaan haastavampien yksilöiden kanssa saadakseen ne karsinasta tarhaan, tarhasta karsinaan, ja sama uudelleen seuraavana päivänä. Kolhuja tulee joskus, mutta pelottomina ja ripaustakaan itsevarmuudestaan menettämättä he puskevat jälleen läpi tuulen ja sateen kohti tallin ovea, viisisataakiloisia haittaeläimiä perässään narusta hinaten. Yksikään kaakki ei ole tältä sisupussilta vielä tarhaamatta jäänyt.

Mihin me kaikki joutuisimmekaan ilman näitä fossiileja?