Terveysparadoksi

Meistä jokainen on kuullut ainakin kerran sen työhevostarinan. Sen tarinan, joka juolahtaa mieleen kaikille jonneja vanhemmille, kun he näkevät suomenhevosen. Tarinan isän, isoisän tai ainakin naapurin työhevosesta, joka oli maailman kiltein tai hirvittävän vihainen – se saattoi olla ori tai tamma. Se saattoi ehkä tulla toimeen vain tilan isännän kanssa, tai sitten toimia lasten ystävänä ja huviratsuna auranvedon lomassa. Se työhevonen oli yleensä tilan ylpeys, auranvetäjä, savottakumppani, tukkijätkä parhaimmasta päästä. Yleensä se oli nimenomaisesti vanha työhevonen. Se eli ainakin kaksikymmentävuotiaaksi, ellei kolmekymppiseksikin.

Ennen hevoselle annettiin kauroja ja heinää, apetta tai silppua. Yöt se seisoi tallissa ja kesät laitumella. Loishäätöön sille annettiin kuusien oksia, ja ummetusähkyyn pannukahvia.

Jatka lukemista ”Terveysparadoksi”

Väittely: Vapaa heinä vs. rajoitettu heinä

A: Vapaa heinä on hevoselle luonnollinen.

B: Luonnossa hevosen ruoka ei ole yhtä ravinteikasta kuin viljelty heinä. Liian ravinteikas heinä altistaa hevosen elintasosairauksille.

A: Tietenkin vapaasti annettavan heinän laatuun pitää kiinnittää huomiota sekä sisältö tutkia analyysillä. Heinän täytyy olla riittävän ravinneköyhää.

B: Jos hevonen syö liikaa ravinneköyhää heinää, niin sille kasvaa valtava heinämaha. Lihakset eivät kehity ilman riittävää valkuaisen saantia.

Jatka lukemista ”Väittely: Vapaa heinä vs. rajoitettu heinä”

Lihavat lapsemme

Hevosten lihavuudesta puhutaan nykyään paljon, ja sen haitat hevosen hyvinvoinnille ovat hyvin tunnetut. Poikkeuksena ovat kuitenkin varsat. Pulska varsa nähdään suloisena, hyvin ruokittuna ja kehittyneenä, kun taas laihanpuoleinen varsa poikii korkeintaan eläintensuojelu-ilmoituksen.

Silmämme on tottunut arvostamaan korkeammalle pyöreitä, pehmeitä linjoja kuin teräviä kulmia. Hyvin harvassa ovat kerrat, jolloin jonkun kuulisi moittivan lihavaa varsaa. Eihän lihavaa lastakaan saa moittia.

Jatka lukemista ”Lihavat lapsemme”