Lemmikkiponeja ja sylihevosia

Jokainen koiran omistaja on varmasti miettinyt ennen koiran hankkimista, että mihin tarpeeseen koira tulee. Metsästyskaveriksi hankitaan metsästyskoira ja sylikoiraksi joku pieni puudeli. Tiedetään myös, että ajokoira tarvitsee paljon liikuntaa. Mikäli runsasta liikuntaa ei voida koiralle tarjota, harkitaan rotua, jolle riittää pienempi tila liikkumiseen.

Entäs sitten jos ei ole mahdollisuutta ottaa koiraa? Ei ehkä pystytä syystä tai toisesta sitoutumaan koiran hoitamiseen ja sen liikunnan tarpeen tyydyttämiseen useita kertoja päivässä. Voidaan todeta, että koira ei siis ole sopiva lemmikki, vaan pohditaan muita vaihtoehtoja. Kissa? Kani? Jotain pienempään tilaan mahtuvaa, marsu ehkä? Allerginen ottaa itselleen kilpikonnan, käärmeen tai akvaariollisen kaloja. Hevoluution toimituksella ei ole laajaa tietoutta akvaariokalojen hoidosta, mutta empiiriset tutkimukset (naapurikyttäys) osoittavat, että joko akvaariokalat eivät kaipaa jokapäiväistä ulkoilua tai sitten naapuri on tosi paska kalan omistaja.

Miten tämä kaikki sitten liittyy hevosiin? Hevonenhan ei ole lemmikki, vai onko sittenkin? Jatka lukemista ”Lemmikkiponeja ja sylihevosia”

Yhteisön yksinäiset

Hevonen on ehdoton laumaeläin. Hevosen sosiaaliset tarpeet täyttyvät vasta, kun se pääsee näkemään ja koskettamaan toisia hevosia.

Se on laumaeläin niin vahvasti, että jopa sen oma identiteetti, kuinka se kokee itse itsensä, muodostuu sen mukaan, kuinka lauma siihen suhtautuu. Itseään vahvempien hevosten kanssa laumassa elävä hevonen pitää itseään nöyränä persoonana, itseään lempeämpien seurassa elävä taas harvinaisen kovana tyyppinä. Saman hevosen luonne voi muuttua kuin yö tai päivä lauman vaikutuksen mukaan, sillä hevosen yksilöllinen luonne on aina altis lauman vaikutukselle. Se ei ole mitään ilman laumaansa. Jatka lukemista ”Yhteisön yksinäiset”

Inhimillistämättömyydessään ikävä ajatus

Niitä ei koskaan tule hankkia hetken mielijohteesta. Me opiskelemme niiden hoitoa, psykologiaa, ruokintaa ja liikebiomekaniikkaa vuosikaudet, ennen kuin edes harkitsemme oman hankkimista. Silloinkin ennen ostopäätöstä tulee varmistaa, että meillä on riittävästi tukihenkilöitä ja ammattitaitoista apua saatavilla. Eihän niitä hankita vahingossa erään lämpimän kesäyön seurauksena, tai vain siksi, että ollaan tultu johonkin tiettyyn ikään  tai elämäntilanteeseen ja kaikki kaveritkin hankkivat niitä.

Niiden ruokinta lasketaan milligramman tarkkuudella nykyaikaisia ravitsemusohjelmia hyödyntäen. Niille syötetään vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet, unohtamatta maistuvaa ja laboratoriokokein analysoitua varmasti ravitsevaa heinää. Ei niille mitään riisimuroja ja Saarioisen roiskeläppää syötetä.

Jatka lukemista ”Inhimillistämättömyydessään ikävä ajatus”

Kunnes kuolema meidät erottaa

Tiedättekö sen tunteen, kun syttyy intohimo johonkin? Sen pakottavan, villitsevän, lähes huumaavan tunteen, joka saa menemään läpi vaikka harmaasta kivestä saavuttaakseen tavoitteensa?

Entä tiedättekö sen tunteen, kun intohimo kuolee?

Intohimo voi kadota parisuhteesta tai avioliitosta, mutta myös harrastuksesta. Kun ratsastus ei harrastuksena innosta enää, on helppoa jättäytyä pois tunneilta tai jättää kausikorttinsa uusimatta. Oman hevosen omistajalle intohimon katoaminen on hieman suurempi projekti, joka vaatii itsetutkiskelua, oman moraalin tarkastelua, tunteiden kuolettamista ja uusien herättelyä; sekä, valitettavasti, budjetointia ja talousajattelua.

Jatka lukemista ”Kunnes kuolema meidät erottaa”

Ne rauhalliset tädin (ja sedän-) kuljettimet

Yleensä rakastetuimmilla harrastehevosilla on taipumus mukavuudenhaluun ja laiskuuteen. Tämä siitä huolimatta, että kilpa- ja työhevosjalostus pyrkii tarkoituksellisesti pääsemään näistä ominaisuuksista eroon.

Tällainen hevonenhan on joka tädin unelmapuksutin; mukavuudenhaluinen hevonen hidastaa reaktioitaan tarkoituksella, jotta pystyy varmistumaan että sen varmasti on pakko reagoida – ettei vain tule liikuttua turhaan. Jatka lukemista ”Ne rauhalliset tädin (ja sedän-) kuljettimet”

Väittely: Karsinatalli vs. pihatto

A: Hevosen täytyy päästä karsinaan lepäämään.

B: Hevonen nukkuu vuorokaudessa muutamia tunteja, ja nekin useassa eri pätkässä. Lopun aikaa hevonen vain seisoo ja pitkästyy.

A: Hevonen lepää muutenkin kuin nukkumalla ja esimerkiksi yksilöllinen ruokinta on helpompi toteuttaa karsinatallissa. Pihatossa hevonen joutuu olemaan muiden hevosten seurassa jatkuvasti ja taistelemaan ruuastaan ja elintilastaan.

Jatka lukemista ”Väittely: Karsinatalli vs. pihatto”

Aivan paska blogiteksti

Ah, kevät!

Linnut laulavat, aurinko paistaa ja irtokarva pöllyää. Lumi sulaa…

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, sanoi hevosenomistaja keväällä. Tarhoista sulavan lumen alta paljastuu keskimäärin kaksi kuutiota lantaa per tarhattu hevonen. Sulavesi juoksuttaa ihanan rusehtavaa lientä koko talliympäristöön ja tuoksu on nätisti sanottuna maalaismainen. Kylään tullut kaupunkilaisserkku katsoo järkytyksen- ja kuvotuksensekaisin tuntein talvikarvaa laattoina pudottavaa, kapista kärsivää mammuttia muistuttavaa ponia. Ja sen jalkojen alla jylhinä kohoavia lantavuoristoja.

Jatka lukemista ”Aivan paska blogiteksti”

Terveysparadoksi

Meistä jokainen on kuullut ainakin kerran sen työhevostarinan. Sen tarinan, joka juolahtaa mieleen kaikille jonneja vanhemmille, kun he näkevät suomenhevosen. Tarinan isän, isoisän tai ainakin naapurin työhevosesta, joka oli maailman kiltein tai hirvittävän vihainen – se saattoi olla ori tai tamma. Se saattoi ehkä tulla toimeen vain tilan isännän kanssa, tai sitten toimia lasten ystävänä ja huviratsuna auranvedon lomassa. Se työhevonen oli yleensä tilan ylpeys, auranvetäjä, savottakumppani, tukkijätkä parhaimmasta päästä. Yleensä se oli nimenomaisesti vanha työhevonen. Se eli ainakin kaksikymmentävuotiaaksi, ellei kolmekymppiseksikin.

Ennen hevoselle annettiin kauroja ja heinää, apetta tai silppua. Yöt se seisoi tallissa ja kesät laitumella. Loishäätöön sille annettiin kuusien oksia, ja ummetusähkyyn pannukahvia.

Jatka lukemista ”Terveysparadoksi”

Vapauta hänet luontoon

Kaikki luonnollisuus on hevosalalla valtavassa nosteessa. On luonnollista hevosmiestaitoa, luonnollista ruokintaa ja luonnollisia elinolosuhteita. Siinä missä vielä 80- luvulla hevonen seisoi suurimman osan vuorokaudesta kiinni sidottuna parressa, nostaa päätään nyt kokopäivätarhaukset ja pihatot. Ymmärrämme nykyään paremmin mitä hevonen tarvitsee elääkseen onnellisen hevosen elämän. Onhan se sanomattakin selvää, että mitä luonnollisempaa hevosen elämää hevonen elää, sen parempi. Vai onko?

Jatka lukemista ”Vapauta hänet luontoon”

Väittely: Vapaa heinä vs. rajoitettu heinä

A: Vapaa heinä on hevoselle luonnollinen.

B: Luonnossa hevosen ruoka ei ole yhtä ravinteikasta kuin viljelty heinä. Liian ravinteikas heinä altistaa hevosen elintasosairauksille.

A: Tietenkin vapaasti annettavan heinän laatuun pitää kiinnittää huomiota sekä sisältö tutkia analyysillä. Heinän täytyy olla riittävän ravinneköyhää.

B: Jos hevonen syö liikaa ravinneköyhää heinää, niin sille kasvaa valtava heinämaha. Lihakset eivät kehity ilman riittävää valkuaisen saantia.

Jatka lukemista ”Väittely: Vapaa heinä vs. rajoitettu heinä”