VAIHTOEHTOJA, EI TOTUUKSIA.
Tervetuloa Suomen ristiriitaisimman ja provosoivimman hevosblogin pariin!
Hevoluutioteoria kääntää mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi niin monta kertaa, että jäljelle jää enää tuhansia eri harmaan sävyjä. Me emme kerro täällä omia mielipiteitämme. Me emme myöskään kerro totuuksia. Me esittelemme vaihtoehtoja.
On todella hienon näköistä, kun maastoesterataa ajetaan nelivaljakolla. Siinä voimat jylläävät, kun neljä esteettisesti yhteensopivaa hevosta vetää komeita vaunuja erilaisten vesiesteiden lävitse, pujotellen ja pelottomasti kaarteisiin syöksyen. Eikä siinä menossa istuminen ole mitään sunnuntaiajelua kuskillekaan – rehellisesti sanottuna, omat päätetyön tuhoamat kiertäjäkalvosimeni huutavat hoosiannaa jo pelkästään ohjasotteita katsottaessa.
Ennen oli harrastajia, jotka harrastelivat hevosia (ja hevosilla). Lisäksi oli valmentajia, jotka valmensivat, lajista riippuen joko hevosta tai harrastajaa, jotkut jopa molempia yhtäaikaa. Oli eläinlääkäreitä jotka eläinlääkäröivät, kengittäjiä, jotka kengittivät ja hevosten kouluttajia jotka kouluttivat.
Tällä kertaa Hevoluutio ottaa silmätikukseen viimeksi mainitun ja räjähdysmäisesti kasvavan ihmisryhmän. Miksi tämä ihmisryhmä sitten kasvaa, Hevoluution subjektiivisen tutkimuksen mukaan muita edellä mainittuja ryhmiä selkeästi nopeammin?
Koska tuli se suuri oivallus joka julisti suureen ääneen ilosanoman, että ”jokainen hevosta käsittelevä ihminen on myös hevosen kouluttaja”.
Alkuilta, vihdoin hetki aikaa hengähtää. Istut rauhassa alas, selailet facebook-feediäsi. Algoritmin sinulle valikoimat mainokset ja uutisehdotukset vilisevät silmien ohi, et kiinnitä niihin mitään huomiota. Kirpputoriryhmiä, keskusteluryhmiä, kavereiden päivityksiä. Informaatiotulva on valtava.
Jossakin ryhmässä (on täysin merkityksetöntä, mikä ryhmä on kyseessä) käydään keskustelua aiheesta (aihekin on täysin merkityksetön) joka kiinnostaa. Joku tuttu on kommentoinut jotakin, joku toinen komppaa. Sydämiä ja peukkuja vilisee silmien edessä. Silmät oppivat suodattamaan ylimääräisen datan pois.
Vaan mitä näetkään! Joku esittää kysymyksen asiasta, joka sinun mielestäsi on täysin itsestäänselvä. Joku vastaa kysyjälle, joku aivan yhtä kiireinen selaaja kuin itsekin olet, ylimalkaisesti ja yksityiskohtiin menemättä. Kysyjä esittää kysymyksen uudelleen. Vaatii tarkennusta. Alkaa ärsyttää. Miksi se kyselee?
Kaikkihan meistä on joskus ollut siinä tilanteessa, kun keskustelutoverimme vetää yhtä-äkkiä esiin kortin ja heiluttelee sitä ylemmyydentuntoisena nenämme edessä. Moni on hoksannut myös itse tuon kortin ylivertaisuuden, ja oppinut käyttämään sitä pääsylippuna ulos hankalimmastakin tilanteesta. Se on ylivoimainen kortti, joka mykistää vastapuolen tai keskeyttää epämiellyttävään suuntaan ajautuvan keskustelun. Se on hevosmaailman punainen kortti, jonka esiin vetämisen jälkeen ei saa enää kommentoida vaan pitää poistua jäähylle. Se todistaa väitteen oikeaksi tai vääräksi, aina tilanteen mukaan. Se kumoaa kaikki argumentit. Sitä ei voi kyseenalaistaa, sillä se on aina ollut ja on aina tuleva olemaan absoluuttinen totuus asiassa kuin asiassa. Se on villihevoskortti.
Mikä on tuon kortin syvin olemus, ja onko se niin kaikkivoipa, kun uskomme? Jatka lukemista ”Villihevoskortti”
Ihmisellä on uskomaton taipumus ylistää omaa erityisyyttään. Se kuuluu lajityypilliseen käyttäytymiseemme, kuten myös kyvyttömyytemme nähdä omaa merkityksettömyyttämme.
Tämä näkyy erityisen hyvin hevosihmisessä. Hevoluution toimituksen suorittaman empiirisen tutkimuksen mukaan yhteiskunnassamme ei ole toista yhtä pahasti egomaniaan taipuvaista ihmisjoukkoa kuin hevosia omistava, kasvattava, kouluttava tai jollakin tapaa hyväkseen käyttävä kansanosa. Jatka lukemista ”Maailman napa-apina”
Syksy on aitojen tekemisen aikaa. Hevoset siirtyvät laitumilta takaisin talvitarhoihin, ja lokakuinen räntäsade on tunnetusti parasta mahdollista aika laitella tarhojen aidat kuntoon. Somen keskustelupalstat täyttyvät kysymyksistä, kuinka tehdä se talven kestävä sähköaita, jossa ovelinkin sähkönhaistelijaponi pysyisi myös silloin ”kun maas on hanget ja järki on jäässä, silmä sammunut hevosen omistajan”.
Vinkkejä sähköaitojen tekoon löytyykin niin kanssa-aitaajilta, kuin erilaisten aitaustarvikkeita myyvien firmojen mainoslehtisistäkin. Kun aita on oikeaoppisesti tehty ja sähköpaimen kytketty lankaan kiinni, saatellaan toimitus loppuun lyhyesti sanoin ”tarkista virran kulkeminen aidassa testerillä”. Tässä valveutunut aidan tekijä toki huomaa, että nämä aitaustarvikkeita myyvät yritykset yrittävät vain saada asiakasparoille myytyä vielä hieman tavaraa. Virtatesterien hinnat ovat tunnetusti kohtuuttoman korkeita, halvimmastakin avaimenperätesteristä saattaa joutua pulittamaan 12 euron hinnan. Tämän kaltaisessa tuotteessa tuo hintahan on aivan kohtuuton, jos vertaa sitä esimerkiksi siihen Prestigen uutuussatulahuopaan, jonka saa omakseen vaatimattomalla 159 euron summalla.
Vaan ei hätää! Hevoluution toimitus pelastaa aidan tekijät ja on koonnut tähän postaukseen muutamia yleisimpiä ja taatusti halpoja tapoja testata virran kulku sähköaidassa, täysin ilman turhaa tekniikkaa!
Me kaikki teemme parhaamme pitääksemme hevosemme mahdollisimman hyvinvoivina. Pyrimme täyttämään sen tarpeet, kuten tehtäviimme kuuluu; välillä tuntuu, että huolehdimme hevosistamme paremmin kuin itsestämme. Ymmärrämme, mitä sen ruoansulatusjärjestelmä tarvitsee voidakseen hyvin. Tiedämme, kuinka säilyttää sen tuki- ja liikuntaelimistö terveenä ja toimivana mahdollisimman pitkään. Osaamme tarkkailla sen lihavuuskuntoa ja kehittää sen lihaksistoa ergonomisesti. Pohdimme sen lajityypillisiä ominaisuuksia, tunnustamme sen tarpeen pystyä näkemään ja koskettamaan lajitovereitaan sekä liikkumaan riittävästi. Lähtökohtaisesti kesyhevonen on onnellisempi, terveempi ja hyvinvoivampi kuin koskaan.
Mutta onko se iloinen?
Kokeeko se ylitsepursuavaa elämäniloa?
Nauttiiko se jokaisesta hengenvedostaan ja ottamastaan askeleesta? Jatka lukemista ”Rakkaat orjamme”
On tietenkin hieno asia, että yhä useampi hevosihminen on kiinnostunut hevosten kanssa kommunikoinnista ja niiden pehmeästä opettamisesta. Kaikkihan ovat kuulleet lauseen ”jokainen hevosen käsittelijä on samalla myös sen kouluttaja.” Hevonenhan ei osaa erottaa koulutustilannetta tavallisesta arkihetkestä.
Komealta kalskahtavasta ehdottomuudestaan huolimatta kyseinen lause itsessään ei tietenkään pidä paikkaansa. Hevonen ei todellakaan ota oppia vastaan keneltä tahansa vastaan tallustavalta kädelliseltä, tai ainakin tahattomasti tapahtunut oppiminen on yleensä ihmisen näkökulmasta negatiivista, joten kouluttamisesta tuskin voidaan puhua. Mutta onhan se hyvän kuuloinen lause jota on kiva toistella kun ei parempaakaan keksitä.
Vuonna 2015 Yle uutisoi poliisin harmaan talouden torjuntatarkoituksissa tekemästä kuuden euron pizza -kampanjasta. Ajatus kampanjan takana oli, että Suomi on lähtökohtaisesti niin järkyttävän kallis maa yrittää (ja) elää, että alle kuudella eurolla ei kertakaikkiaan voida myydä pizzaa, mikäli yrittäjä hoitaa veronsa ja velvoitteensa asiallisesti. Pizzaa rakastava mutta kovin maksuhaluton kansanosa kohahti aiheesta, kuten mielensäpahoittajien sukupolven tuleekin.
Kuinka tämä liittyy aiheeseemme, paitsi siten että Hevoluution toimitus tunnustautuu suureksi halvan pizzan ystäväksi, on tämä – ratsastuskoulu, vaikkei sitä monesti tulla ajatelleeksi, on myös yritys, johon pätee markkinatalouden lait kuten muihinkin yrityksiin. Ratsastuskoulu ei ole yleishyödyllinen maisemaelementti maalaiskaupungissa, vaan yritys.
Helsingin sanomien (jutun löydät täältä) vuonna 2017 teettämässä mielipidetutkimuksessa suomalaisilta kysyttiin, pitäisikö parantumatonta, kuolemaan johtavaa tautia sairastavalla olla oikeus kuolinapuun. Tutkimuksen mukaan 81 prosenttia suomalaisista miehistä ja 72 prosenttia suomalaisista naisista, eli karkeasti kolme neljästä suomalaisesta kannattaa eutanasiaa. Siis ihmiseutanasiaa.