VAIHTOEHTOJA, EI TOTUUKSIA.
Tervetuloa Suomen ristiriitaisimman, suorapuheisimman ja provosoivimman hevosblogin pariin!
Hevoluutioteoria kääntää mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi niin monta kertaa, että jäljelle jää enää tuhansia eri harmaan sävyjä. Me emme kerro täällä omia mielipiteitämme. Me emme myöskään kerro totuuksia. Me esittelemme vaihtoehtoja.
Loppujen lopuksi ei ole vielä kovinkaan pitkää aikaa niistä ajoista, kun ratsastus miellettiin liikunnalliseksi harrastukseksi. Olihan se ymmärrettävää, sillä siinä saattoi sekä ihmiselle että hevoselle tulla hiki, eikä sitä katsottu pahalla. Paikasta toiseen liikkumisen lisäksi ratsastuksen tarkoitus oli kehittää ratsukon fysiikkaa, lisätä muun muuassa liikkuvuutta ja lihasvoimaa sekä tasapainoa. Ratsastajat olivat, jos ei hyvässä, niin ainakin kohtuullisessa kunnossa, ja hevosillekin saattoi ostaa varusteet normaalista hevostarvikeliikkeestä norsutavarakaupan ja/tai mittatilaustyön sijaan. Tätä aikaa leimasi myös se, että silloin ratsastukseen käytettiin kommunikointitapaa, jota kutsuttiin avuiksi; pohje-, ohjas-, ääni- ja painoavuiksi. Sitten tuli aikakausi, jolloin ratsastuskypärä vaihdettiin kukkahattuun, ja urheilijoista tuli eläinrääkkääjiä. Jatka lukemista ”Demonisoitu ratsastus, osa 1: Pohkeiden käyttö”
Ennen hevonen tai poni myytiin siksi, että se on käynyt liian pieneksi omistajalleen ratsastaa, tai ravipuolella siksi, että sillä ei riitä vauhti tai pää radoille. Tai sitten loppui rahat tai terveys. Se oli perusheppa, kiltti tai joskus hapan, saattoi olla tammamainen tai orimainen, maastoiltu joskus ja meni yleensä helppoa beetä tai ceetä, plus avot ja sulut. Ajo-opetettu tai startattu, mukaan sai varusteita. Sillä oli sukua, ainakin jonkinlaista, ja nimikin kerrottiin – pyyntihintakin oli etukäteen päätetty. Kun ostaja meni katsomaan sitä, meni hän avoimin mielin, tutustui heppaan, testasi sitä kaikissa mahdollisissa tilanteissa – etenkin niissä, millaiseen käyttöön hevosen halusi ostaa – ja teki sitten päätöksensä, oliko kyseessä juuri sellainen heppa minkä hän halusi. Hinta sovittiin, samaten kuljetusmuoto, ja ostaja meni hakemaan hevosensa.
Selataanpas pitkästä aikaa myytävien hevosten ilmoituksia. Ei sillä, että mitään oltaisiin ostamassa, kunhan katsellaan. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sieltä hetken mielijohteesta tulisikin ostettua hevonen. Jospa löytyisikin hevonen, josta jo kuvaa katsomalla tiedetään sen olevan juuri se täydellinen unelmien hevonen. Ei mikään mahdoton haave, sillä onhan niitä hevosia myynnissä joka lähtöön. Nuoria, vanhoja, suuria, pieniä, kouluttamattomia ja kisakonkareita. Yksi yhteinen tekijä kuitenkin tuntuisi usealla hevosella olevan; Monet hevosista myydään elämäntilanteen muuttumisen vuoksi.
A: Kuolain on hevosen hallintaväline. Se vaikuttaa oleellisesti sekä ratsastajan että hevosen turvallisuuteen.
B: Turvallisuus ei ole koskaan kiinni käytetystä välineestä, vaan hevosen koulutustasosta.
A: On tilanteita, joissa pelkkä hyvä koulutus ei riitä, vaan saatetaan tarvita myös hyvää jarrua.
B: Myös kuolaimettomista löytyy tehokkaita jarruja, jotka vaikuttavat hevosen suun sijasta hevosen turvan lisäksi myös niskaan joten paine tulee laajemmalle alueelle.
Jatka lukemista ”Väittely: Kuolaimet vs. kuolaimettomat suitset”
Some.
Siellä on luvattoman helppoa saada huomiota ja äänensä kuuluville. Samalla saa julkisuutta ja ilmaista mainosta. Tarvitsee vain osata kirjoittaa muutama sana ja ehkä liittää mukaan huomiota herättämään joku kiva kuva. Kuvan ei tarvitse edes välttämättä liittyä itse aiheeseen, tai sitten se voi olla niistä tuhansista kuvista valittu paras kuva. Kuka sitä nyt huonoa kuvaa julkaisisi?! Yhdellä napin painalluksella sanottavamme leviää satojen tai tuhansien lukijoiden silmien eteen.
Tämän ovat hoksanneet myös hevosalan yrittäjät, hevosalan ammattilaiset sekä hevosalalla ammattimaisesti toimivat harrastelijat.
Osa näistä päivityksistä on tietenkin kevyttä höpinää arkisesta aherruksesta. Miten meni tänään ja kuinka mahtavan upeaa hevosalalla toimiminen on. Sitten taas on näitä päivityksiä, jotka ovat ihan puhtaasti mainokseksi tehtyjä, tarkoituksena houkutella uusia asiakkaita. Lukija pystyy tulkitsemaan päivityksen mainokseksi, ja that’s it. Kolmantena ja vaarallisimpana mainittakoon ne päivitykset, joissa halutaan tuoda omaa ammattitaitoa esille ja asioihin paneudutaan hieman syvällisemmin.
Tämä kulunut vuosi on ollut täynnä suuria tunteita ja pitkiä, yksinäisiä iltoja tietokoneen näytön raa’an sinivalon loisteessa – silti Hevoluution toimitus voi ylpeänä itsestään kertoa, että olemme tulleet kypsään kahdentoista kuukauden ikään. Emme ole enää vauvankengissä, vaan terhakkaita taaperoita; olemme juuri oppineet nousemaan pystyyn, ja nyt kiipeilemme sohville ja seinille ilman minkäänlaista kontrollia saati itsesuojeluvaistoa.
Moni kotipihassaan hevosia pitävä ehtii pohtimaan useaan kertaan vuodessa, että kukahan kertoisi tuolle poninprklle, että karkauspäivä on vain joka neljäs vuosi? Maata viistävästä palleromahastaan huolimatta se onnistuu kerta toisensa jälkeen luikertelemaan sähkölankojen välistä ja kirmaamaan naapurin pihamaalle lällättelemään. Hienoa oli taas herätä lauantaiaamuna (kuten myös keskiviikkona ja viime viikon sunnuntaina) klo 6:15 naapurin soittoon ja kuulla sama vanha tarina siitä kuinka mokoma poni on vaaraksi itselleen, ympäristölleen sekä kansantaloudelle.
Vaan eipähän käynyt niin pahasti sentään kun kaverin tallilla, missä kokonainen lauma hevosia päätti ottaa ylimääräisen karkauspäivän, ja kirmasivat karmit kaulassa naapuripitäjään asti. Sieltä niitä sitten haettiin isommalla porukalla kotiin. Vaikka mukavaahan se toisaalta oli, kun kerrankin oli hetki, jolloin lähiseudun hevosharrastajat unohtivat kaunansa ja yhdistivät voimansa pelastaakseen mieron tielle joutuneet hevosparat. Yhteistuumin korjattiin myös päreiksi mennyt hevostarha, ja keitettiinpä siinä lopuksi vielä kahvitkin koko porukalle. Oikeastaan tällaisia karkauspäiviä voisi olla vaikka joka vuosi. Jatka lukemista ”Karkauspäivänä kaikki on vinksinvonksin”
Somekirjoittelu kattaa nykyään valtavan suuren osan yrityksen – myös hevosyrityksen – markkinointityöstä. Moni yrittäjä käyttääkin aktiivisesti aikaansa somekirjoitteluun, omien sivujensa päivittämiseen ja mahdollisimman klikkaavien ja houkuttelevien julkaisujen luomiseen.
Hevoluution toimituksen tekemän tutkimuksen mukaan (tutkimus on suoritettu viimeisen vuoden aikana säännöllisesti facebookia ja instagramia selaamalla silloin, kun koitetaan välttää jotain ei-niin-innostavaa työtä) tämän kaltainen päivitys koostuu ensinnäkin söpöstä kuvasta, muutamasta sydän-emojista, ja siihen sisältyy usein myös pieni ”faktapuolen” tietoisku, jolla saadaan korostettua omaa amattitaitoa ja paremmuutta suhteessa muihin.
Mutta miksi sana ”faktapuolen” on tungettu ahtaasti heittomerkkien sisään?
Saitko juuri ahaa-elämyksen?
Loksahtiko palaset kohdilleen, syttyikö idealamppu ja aukesivatko silmäsi?
Juuri näinhän se menee. Miksi en ole ennen tätä tajunnut? Miksi kukaan muu ei ole ennen tätä tajunnut?
Ratsastus, hevosenpito ja kaviokkaiden kouluttaminen ovat lähinnä loputonta uuden oppimista. Kuten me kaikki muistamme vastoinkäymisten edessä todeta, tässä hommassa ei tule ikinä valmiiksi. Aina on parannettavaa, aina tulee vastaan hevonen jonka kaltaista et ole koskaan ennen tavannut. Paitsi turhauttavaa ja vaikeaa, on se myös palkitsevaa, sillä sen kerran kun ahaa-elämys iskee, sen voimalla jaksaa taas monen epäonnistumisen yli. Sillä silloin edes yksi asia tuntuu hieman helpommalta.
Tässä vaiheessa moni huomaa myös, että se oma ahaa-elämys on uusi paitsi itselle, myös monelle muulle. Tuntuu hyvältä huomata olevansa jossakin parempi kuin muut. Ehkä voit jopa auttaa kanssaihmistä omien hevosongelmiensa kanssa. Ja näinhän kaikki aikamme suuret hevosalan gurut ovat uransa aloittaneet – he ovat vain saaneet idean, jota pitävät aivan täysin uutena. Jatka lukemista ”Mullistava metodi”
Ensimmäisten kevätauringon säteiden myötä heräilevät tamman omistajat talviuniltaan. Alkavien tammojen kiimojen myötä omistajan mieleen nousee haave pikkuisesta hevosesta. Tulisiko siitä se kisakenttien kuningas tahi kuningatar, jota omasta tammasta ei syystä tai toisesta sitten tullutkaan? Vai olisiko tuleva varsa sittenkin laastarina, kun oma maailman rakkain tamma ikääntyy ja koittaa se hetki kun hän vaipuu ikiuneen? Tai ehkä syyt varsan tekoon onkin taloudelliset? Varsoja teettämällä ei Suomessa rikastu, mutta olisihan muutamankin satasen tienesti aina kotiin päin, kun joka tapauksessa aikoo tammaa pitää.
Se, miten muut hevosihmiset tulevat suhtautumaan sinuun jatkossa riippuu vahvasti siitä, oletko jalostaja vai se pahamaineinen ponin lisäännyttäjä.
Jatka lukemista ”Hevosjalostusta vai ponin lisäännyttämistä?”