VAIHTOEHTOJA, EI TOTUUKSIA.
Tervetuloa Suomen ristiriitaisimman, suorapuheisimman ja provosoivimman hevosblogin pariin!
Hevoluutioteoria kääntää mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi niin monta kertaa, että jäljelle jää enää tuhansia eri harmaan sävyjä. Me emme kerro täällä omia mielipiteitämme. Me emme myöskään kerro totuuksia. Me esittelemme vaihtoehtoja.
Somekirjoittelu kattaa nykyään valtavan suuren osan yrityksen – myös hevosyrityksen – markkinointityöstä. Moni yrittäjä käyttääkin aktiivisesti aikaansa somekirjoitteluun, omien sivujensa päivittämiseen ja mahdollisimman klikkaavien ja houkuttelevien julkaisujen luomiseen.
Hevoluution toimituksen tekemän tutkimuksen mukaan (tutkimus on suoritettu viimeisen vuoden aikana säännöllisesti facebookia ja instagramia selaamalla silloin, kun koitetaan välttää jotain ei-niin-innostavaa työtä) tämän kaltainen päivitys koostuu ensinnäkin söpöstä kuvasta, muutamasta sydän-emojista, ja siihen sisältyy usein myös pieni ”faktapuolen” tietoisku, jolla saadaan korostettua omaa amattitaitoa ja paremmuutta suhteessa muihin.
Mutta miksi sana ”faktapuolen” on tungettu ahtaasti heittomerkkien sisään?
Saitko juuri ahaa-elämyksen?
Loksahtiko palaset kohdilleen, syttyikö idealamppu ja aukesivatko silmäsi?
Juuri näinhän se menee. Miksi en ole ennen tätä tajunnut? Miksi kukaan muu ei ole ennen tätä tajunnut?
Ratsastus, hevosenpito ja kaviokkaiden kouluttaminen ovat lähinnä loputonta uuden oppimista. Kuten me kaikki muistamme vastoinkäymisten edessä todeta, tässä hommassa ei tule ikinä valmiiksi. Aina on parannettavaa, aina tulee vastaan hevonen jonka kaltaista et ole koskaan ennen tavannut. Paitsi turhauttavaa ja vaikeaa, on se myös palkitsevaa, sillä sen kerran kun ahaa-elämys iskee, sen voimalla jaksaa taas monen epäonnistumisen yli. Sillä silloin edes yksi asia tuntuu hieman helpommalta.
Tässä vaiheessa moni huomaa myös, että se oma ahaa-elämys on uusi paitsi itselle, myös monelle muulle. Tuntuu hyvältä huomata olevansa jossakin parempi kuin muut. Ehkä voit jopa auttaa kanssaihmistä omien hevosongelmiensa kanssa. Ja näinhän kaikki aikamme suuret hevosalan gurut ovat uransa aloittaneet – he ovat vain saaneet idean, jota pitävät aivan täysin uutena. Jatka lukemista ”Mullistava metodi”
Ensimmäisten kevätauringon säteiden myötä heräilevät tamman omistajat talviuniltaan. Alkavien tammojen kiimojen myötä omistajan mieleen nousee haave pikkuisesta hevosesta. Tulisiko siitä se kisakenttien kuningas tahi kuningatar, jota omasta tammasta ei syystä tai toisesta sitten tullutkaan? Vai olisiko tuleva varsa sittenkin laastarina, kun oma maailman rakkain tamma ikääntyy ja koittaa se hetki kun hän vaipuu ikiuneen? Tai ehkä syyt varsan tekoon onkin taloudelliset? Varsoja teettämällä ei Suomessa rikastu, mutta olisihan muutamankin satasen tienesti aina kotiin päin, kun joka tapauksessa aikoo tammaa pitää.
Se, miten muut hevosihmiset tulevat suhtautumaan sinuun jatkossa riippuu vahvasti siitä, oletko jalostaja vai se pahamaineinen ponin lisäännyttäjä.
Jatka lukemista ”Hevosjalostusta vai ponin lisäännyttämistä?”
On todella hienon näköistä, kun maastoesterataa ajetaan nelivaljakolla. Siinä voimat jylläävät, kun neljä esteettisesti yhteensopivaa hevosta vetää komeita vaunuja erilaisten vesiesteiden lävitse, pujotellen ja pelottomasti kaarteisiin syöksyen. Eikä siinä menossa istuminen ole mitään sunnuntaiajelua kuskillekaan – rehellisesti sanottuna, omat päätetyön tuhoamat kiertäjäkalvosimeni huutavat hoosiannaa jo pelkästään ohjasotteita katsottaessa.
Ennen oli harrastajia, jotka harrastelivat hevosia (ja hevosilla). Lisäksi oli valmentajia, jotka valmensivat, lajista riippuen joko hevosta tai harrastajaa, jotkut jopa molempia yhtäaikaa. Oli eläinlääkäreitä jotka eläinlääkäröivät, kengittäjiä, jotka kengittivät ja hevosten kouluttajia jotka kouluttivat.
Tällä kertaa Hevoluutio ottaa silmätikukseen viimeksi mainitun ja räjähdysmäisesti kasvavan ihmisryhmän. Miksi tämä ihmisryhmä sitten kasvaa, Hevoluution subjektiivisen tutkimuksen mukaan muita edellä mainittuja ryhmiä selkeästi nopeammin?
Koska tuli se suuri oivallus joka julisti suureen ääneen ilosanoman, että ”jokainen hevosta käsittelevä ihminen on myös hevosen kouluttaja”.
Alkuilta, vihdoin hetki aikaa hengähtää. Istut rauhassa alas, selailet facebook-feediäsi. Algoritmin sinulle valikoimat mainokset ja uutisehdotukset vilisevät silmien ohi, et kiinnitä niihin mitään huomiota. Kirpputoriryhmiä, keskusteluryhmiä, kavereiden päivityksiä. Informaatiotulva on valtava.
Jossakin ryhmässä (on täysin merkityksetöntä, mikä ryhmä on kyseessä) käydään keskustelua aiheesta (aihekin on täysin merkityksetön) joka kiinnostaa. Joku tuttu on kommentoinut jotakin, joku toinen komppaa. Sydämiä ja peukkuja vilisee silmien edessä. Silmät oppivat suodattamaan ylimääräisen datan pois.
Vaan mitä näetkään! Joku esittää kysymyksen asiasta, joka sinun mielestäsi on täysin itsestäänselvä. Joku vastaa kysyjälle, joku aivan yhtä kiireinen selaaja kuin itsekin olet, ylimalkaisesti ja yksityiskohtiin menemättä. Kysyjä esittää kysymyksen uudelleen. Vaatii tarkennusta. Alkaa ärsyttää. Miksi se kyselee?
Kaikkihan meistä on joskus ollut siinä tilanteessa, kun keskustelutoverimme vetää yhtä-äkkiä esiin kortin ja heiluttelee sitä ylemmyydentuntoisena nenämme edessä. Moni on hoksannut myös itse tuon kortin ylivertaisuuden, ja oppinut käyttämään sitä pääsylippuna ulos hankalimmastakin tilanteesta. Se on ylivoimainen kortti, joka mykistää vastapuolen tai keskeyttää epämiellyttävään suuntaan ajautuvan keskustelun. Se on hevosmaailman punainen kortti, jonka esiin vetämisen jälkeen ei saa enää kommentoida vaan pitää poistua jäähylle. Se todistaa väitteen oikeaksi tai vääräksi, aina tilanteen mukaan. Se kumoaa kaikki argumentit. Sitä ei voi kyseenalaistaa, sillä se on aina ollut ja on aina tuleva olemaan absoluuttinen totuus asiassa kuin asiassa. Se on villihevoskortti.
Mikä on tuon kortin syvin olemus, ja onko se niin kaikkivoipa, kun uskomme? Jatka lukemista ”Villihevoskortti”
Ihmisellä on uskomaton taipumus ylistää omaa erityisyyttään. Se kuuluu lajityypilliseen käyttäytymiseemme, kuten myös kyvyttömyytemme nähdä omaa merkityksettömyyttämme.
Tämä näkyy erityisen hyvin hevosihmisessä. Hevoluution toimituksen suorittaman empiirisen tutkimuksen mukaan yhteiskunnassamme ei ole toista yhtä pahasti egomaniaan taipuvaista ihmisjoukkoa kuin hevosia omistava, kasvattava, kouluttava tai jollakin tapaa hyväkseen käyttävä kansanosa. Jatka lukemista ”Maailman napa-apina”
Syksy on aitojen tekemisen aikaa. Hevoset siirtyvät laitumilta takaisin talvitarhoihin, ja lokakuinen räntäsade on tunnetusti parasta mahdollista aika laitella tarhojen aidat kuntoon. Somen keskustelupalstat täyttyvät kysymyksistä, kuinka tehdä se talven kestävä sähköaita, jossa ovelinkin sähkönhaistelijaponi pysyisi myös silloin ”kun maas on hanget ja järki on jäässä, silmä sammunut hevosen omistajan”.
Vinkkejä sähköaitojen tekoon löytyykin niin kanssa-aitaajilta, kuin erilaisten aitaustarvikkeita myyvien firmojen mainoslehtisistäkin. Kun aita on oikeaoppisesti tehty ja sähköpaimen kytketty lankaan kiinni, saatellaan toimitus loppuun lyhyesti sanoin ”tarkista virran kulkeminen aidassa testerillä”. Tässä valveutunut aidan tekijä toki huomaa, että nämä aitaustarvikkeita myyvät yritykset yrittävät vain saada asiakasparoille myytyä vielä hieman tavaraa. Virtatesterien hinnat ovat tunnetusti kohtuuttoman korkeita, halvimmastakin avaimenperätesteristä saattaa joutua pulittamaan 12 euron hinnan. Tämän kaltaisessa tuotteessa tuo hintahan on aivan kohtuuton, jos vertaa sitä esimerkiksi siihen Prestigen uutuussatulahuopaan, jonka saa omakseen vaatimattomalla 159 euron summalla.
Vaan ei hätää! Hevoluution toimitus pelastaa aidan tekijät ja on koonnut tähän postaukseen muutamia yleisimpiä ja taatusti halpoja tapoja testata virran kulku sähköaidassa, täysin ilman turhaa tekniikkaa!
Me kaikki teemme parhaamme pitääksemme hevosemme mahdollisimman hyvinvoivina. Pyrimme täyttämään sen tarpeet, kuten tehtäviimme kuuluu; välillä tuntuu, että huolehdimme hevosistamme paremmin kuin itsestämme. Ymmärrämme, mitä sen ruoansulatusjärjestelmä tarvitsee voidakseen hyvin. Tiedämme, kuinka säilyttää sen tuki- ja liikuntaelimistö terveenä ja toimivana mahdollisimman pitkään. Osaamme tarkkailla sen lihavuuskuntoa ja kehittää sen lihaksistoa ergonomisesti. Pohdimme sen lajityypillisiä ominaisuuksia, tunnustamme sen tarpeen pystyä näkemään ja koskettamaan lajitovereitaan sekä liikkumaan riittävästi. Lähtökohtaisesti kesyhevonen on onnellisempi, terveempi ja hyvinvoivampi kuin koskaan.
Mutta onko se iloinen?
Kokeeko se ylitsepursuavaa elämäniloa?
Nauttiiko se jokaisesta hengenvedostaan ja ottamastaan askeleesta? Jatka lukemista ”Rakkaat orjamme”